Alan viimein sen ymmärtää.
Tunnen itseni niin tyhmäksi kun en ole ennen vain tätä tajunnut.
Minä vain satun olemaan tälläinen tunteellinen persoona, välitän liikaa, kaikesta.
Kaikki on minulle liian tärkeää.
Olen niin herkkä, välitän vain liikaa, niistäkin asioista joista ei tarvitsisi välittää.
Minun ei ole mahdollista olla välittämättä.
En ole sellainen kuin annan itseni ja kaikkien muiden luulla, etten välittäisi oikein mistään...
Päinvastoin.
Tämä kaikki saa minut tuntemaan kuin olisin laskenut suojakilpeni maahan.
Kuin tämä saisi minut tuntemaan itseni niin heikoksi, mutta samalla niin vahvaksi...
Minulla on liikaa asioita joista välittää.
Nyt tämän viimein ymmärrän.
Silti jatkan samaan tyyliin. Ulkoa kova, pysäyttämätön ja mikään ei hetkauta.
Pelkään että ihmiset pitävät minua tunteettomana.
Koittakaa nähdä sisääni.
Sisällä olen aivan sekaisin ja itken vuolaasti.
Olen väsynyt ihmisten kommentteihin. Enimmäkseen omista valinnoistani, ahdistaa, aivan kuin ei jo valmiiksi itsestänikin tuntuisi että olen valinnut kaiken väärin. Tälläistä nyt sattuu elämäni olemaan. Joitain asioita olen itse valinnut, joitain en. On oikeasti hirveän vähän asioita joita muuttaisin elämässäni. En halua että minusta huolehditaan liikaa. Koitan pärjätä aina itse, aivan yksin, koska en lakkaa sanomasta itselleni tuota lausetta; 'Tämä on minun taisteluni'. En halua muita sijaiskärsijöiksi, on vain minä. Ehkä pitäisi vain rauhoittua ja alkaa luottamaan useampaan ihmiseen. Ajatus saa minut tuntemaan kuin olisin sumea kuva, joka tahtomattaan alkaa nyt valjeta selkeämmäksi ulkopuolisille. Ja se saa itseni hätätilaan, kuin pitäisi paeta. Onko tämä kaikki vain ihmisten pelkoa? En luota kuin muutamaan henkilöön oikeasti, uudemmat ja hiukan vanhemmatkin ystävät tuntuvat tuntemattomilta ihmisiltä, joille ei voi paljastaa mitään ylimääräistä. Kuin antaisi viholliselleen uuden aseen, kuin ottaisi yhden askeleen lähemmäs antautumista, pienikin askel kerrallaan vie lopulta matkojen päähän. Tämä kaikki tuntuu niin typerältä. Kuin sekin kytkeytyisi siihen että välitän liikaa. Jos ihmiset pettyvät. Haluan vastustaa outoa mielipidettäni. Näyttää muille millainen oikeasti olen. Kuin tekisin sitä jo, mutten vain sitä niin ajattele. Haluan vain saada pyhekykyni takaisin. Kuin olisin pudonnut korkealta todellisuuteen vasta noin puoli vuotta sitten. Kuin olisin vasta silloin huomannut välittäväni kaikesta liikaa ja vasta nyt sen myöntänyt itselleni. Haluan päästä siitä yli.
Sattuma, kohtalo tai mikä tahansa saa nyt puuttua peliin. Kunhan jotain tapahtuisi. Pelkään silti seuraavaa siirtoa. Kun en enää osaa ennakoida tapahtumia. Kaikki tämä on kuin yhtä peliä, josta kohta lennän ulos, kun en ymmärrä säännöistä mitään. Kaikki kaatuu päälleni kun yritän ajatella. Kuin joku sisälläni pistäisi sille vastaan. Etten vajoaisi enempää alas. Tuntuu vaikealta jatkaa. Kuin en ikinä nousisi enää ylös niin mikä vaiva jatkaa eteenpäin? Taistelutahtoni ei vain anna minun jäädä paikoilleni. Jatkan eteenpäin vaikka ryömimällä, koska ainoa asia minkä tiedän on se etten silti ole luovuttaja. Kuin ei olisi hetkeä ilman taistelua. Ei hetkeä hengittää. Ei hetkeä ilman jatkuvaa puolustautumista. Ei hetkeä että osaisin olla tyytyväinen, jatkan vain ikuista taistelemistani. Puolustan itse itseäni. On vain minä vastaan muut. Tunnen itseni heikommaksi kuin vastustajani kun tunnen sisällä näin paljon. Kuin sisälläni huokuva pelko haluaisi muuttua voitontahdoksi. Haluan olla kylmä ja tunteeton. Unohtaa. Mutta samalla muistaa sen kaiken, itkeä ja jatkaa elämää. Kunpa se olisikin niin helppoa. Taistelen silti, koska enää en luovuta. En ikinä. Väsyn ja keskittymiseni herpaantuu niin kuin ajatukseni, muutamassa sekunnissa ja yllättäen. Isku vasten kasvoja, yhtä paha kuin totuus. Olen maassa. Lyöty. Vaikeroin apua. Valheet kuin viillot jäävät kerrankin sisälleni ja huudan totuudet ulos. Kaikki hämärtyy. Kärsin. Mutta mikään kipu ei voita sisälläni vallitsevaa myrskyä.
"This is the last second chance
I'm half as good as it gets
I'm on both sides of the fence
Without a hint of regret
I'll hold you to it"~Playing God, Paramore
Kuin joku kaataisi minut maahan aina kun pääsen takaisin ylös.
Kuin minut yritettäisiin tukehduttaa, kuin yrittäen kadotuttaa kaikki vanhat arvoni ja periaatteeni.
Kuin kyyneleeni täyttäisivät minulta sisältä käsin, kun yritän saada selkoa ajatuksiini.
Kuin sisälläni palaisi, kun yritän väistää totuuden.
Kuin hiipuisi silmieni valo aina vähän kerrallaan, nytkin kun sydämeni rikkoutuu koko ajan enemmän.
Kuin sortuisin jokaisen heikon hetkeni jälkeen aina hiukan enemmän ja lopulta olen palasina lattialla.
Kuin olisi parasta vain unohtaa, mutten voi.
Kuin pitäisi kääntää toinenkin poski ja tyytyä kohtaloonsa.
Kuin kyyneleet eivät enää pysyisi sisälläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti