"But at times I get so scared
When I think about the previous
It was awesome but we lost it
And now we're standing in the rain
Nothing's ever gonna change"~7 Things, Miley Cyrus
R.I.P. Got the Sunshine 22.6.2011
"Those who bring sunshine to the lives of others cannot keep it from themselves"
Päätin blogin nimenvaihdosta jo vähän aika sitten, piti vain keksiä uusi nimi ensin. Tekstejäni kun lukee ei näe sitä iloista puoltani. Ajatukseni sattuvat vain olemaan tälläisiä masentavia joita tänne kirjoitan. 'Never mind' yrittää vain viestittää siitä kuinka en saisi välittää ajatuksistani ja kuinka pitäisi jaksaa jatkaa eteenpäin. Joten jatketaanpa.
"I can almost see it
That dream I am dreaming
But there's a voice inside my head saying
"You'll never reach it"
Every step I'm taking
Every move I make feels
Lost with no direction
My faith is shaking"~The Climb, Miley Cyrus
Elän liikaa omissa teksteissäni. Nyt huomion muutakin maailmaa ja yritän sitä ymmärtää. Hetket vierivät silmieni ohitse hidastettuna ja on pakko jäädä katsomaan lisää. Pääni sekoaa liiasta ajattelusta, tähänkö ollaan taas tultu? Havahdun todellisuuteen. Huomaan kaiken kuin hiekan valuneen sormieni ohitse. Soimaan itseäni ja tuntuu etten mahda asioille mitään. Itken, mutten saa kyyneleitä ulos. Vasta aamuyöllä sitten, kun mieleni sekoaa ja kaikki romahtaa, kun rupean ajattelemaan. Vielä hetkeksi pystyn sulkemaan mieleni ja pystyn näkemään todellisuutta missä elän, ennen kuin katoan loputtomaan tyhjyyteen, mielikuvitukseeni, ajatusteni valtakuntaan.
"I figured out
That you're nothin' that I thought you're about
You're just caught in a place
It's what time will erase in my heart
Yeah, you can't go back
It's all in the past
Guess you gotta laugh at it"~East Northhumberland High, Miley Cyrus
Nauran heti kun pystyn. Tunnen itseni mitättömämäksi ja turhaksi. Taas kerran olen lasilaatikossa. Näen ulos, mutta kukaan ei näe minua. Kuulen muitten puheet, he eivät kuule huutoani. Tunnen heidän mielialansa joita luen heidän eleistään, he eivät ikinä tule näkemään kyyneleitäni. Hakkaan seiniäni, mutta seinä on vakaa ja pitää minua vankinaan. En pääse ulos. Laatikkoni täyttyy sekavilla ajatuksillani jotka lentelevät ympäriinsä. Ne kasaantuvat. Kohta happeni loppuu. Lopulta tukehdun tuskaisen hitaasti kun en suostunut luovuttamaan.
Mikä on tehtäväni, minne olen matkalla, mitä on tapahtunut? Kuin muistini olisi pyyhitty viime viikoilta, miten tässä näin kävi? Mieleni on täynnä kysymyksiä, muttei ole ketään jolle niitä voisin huutaa epätoivoisena. Silti en osaa sanoa elääkö sisälläni nyt vahvemmin toivo vai epätoivo. Haluaisin vain kadota, mutten voi. Kaikki tuntuu mahdottomalta. Kaikki tuntuu aivan liian suurelta.
Kuin yrittäisin yhdistellä palapelin palojani yhdeksi kokonaisuudeksi. Tiedän jo valmiiksi sen olevan mahdoton tehtävä. Hikipisara vierähtää kasvoilleni, kuin aikani tikittäisi vieressä käskien käyttämään jokaisen hetken harkiten. Vielä muutama pala. Kuva alkaa muodostua, kuvassa on tekstiä. Lauseestani puuttuisi enää pari lausumatonta sanaa. Mutten löydä paloja. Kuva sumenee mielessäni. Kaikki pyörii. Kuin olisin pyörtynyt. En ikinä löydä palojani, vastaustani. Muut palaset lentävät seinään, niistä en välitä. Painan kasvoni käsiini. Toivon että joku muukin kannattelisi.
Tunnen lukkojeni kohta pettävän, on pakko palata menneeseen ja miettiä. Aivan kohta.
Aikani tuntuu loppuvan. En tiedä miksi mutta tuntuu kuin pitäisi nauttia joka hetkestä kuin se olisi viimeiseni. Missä viipyy helpotus ja edes hetken rauha? Rajoitan itse omia mahdollisuuksiani, kuin olisi vaihtoehtoina vain kyllä tai pois pakeneminen. Sydämeni tykyttää lujaa rinnassani kuin yrittäen kertoa minulle jotain. Luulen että se kysyy aivan samaa mitä mielenikin; 'Miksi?' No siksi, en minä vaan tiedä! En kestä enää. Päässäni pyörii, kuin se ylikuumentuisi pian. Tekisi vain mieli huutaa ja hyppiä. Tekisi mieli huutaa ulos se kaikki mitä ajattelen ja hyppiä kaikkien silmille. En halua olla enää näin neutraali, näkymätön ja mennä virran mukana kiltisti. Ajatukset kuin kahleet ympärilläni kiristyvät jos edes ajattelen mitään kapinan tapaista ja silloin palaan heti takaisin pohjalle vaikeroiden kivusta. On pakko antaa kahleilleni valta, on pakko luovuttaa sen verran että saan edes henkeä. Tulisitpa avaamaan kahleeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti