With every breath that you breathe in
Just breathe it in
Yeah, yeah, well, you're just a mess
You do all this big talking
So now let's see you walk it
I said, let's see you walk it"~Fences, Paramore
Miksei ikinä voi kääntyä takaisin? Kelata elämää ja vaihtaa tapahtumia. Ei. Aina pitää siirtyä eteenpäin, hymyillen ja mennä virran mukana. Miksei voi poistaa, muokata tai vaihtaa kohtauksia elämästään ja jatkaa eteenpäin oikea hymy kasvoillaan? Miksi elämässä ei ole pause -nappia? Jotta voisi miettiä ennen kuin pilaa kaiken. Ei, aina pitää siirtyä eteenpäin ja jatkaa elämäänsä. Mutta entä jos en halua?
"If it's not real
You can't hold it in your hand
You can't feel it with your heart
And I won't believe it
But if it's true
You can see it with your eyes
Oh, even in the dark
And that's where I want to be"~Brick By Boring Brick, Paramore
Hiljaisuus. Ahdistaa. Kuin minut olisi unohdettu. Luovutettu. Jätetty omaan arvoonsa. Tärisen. Tuntuu niin yksinäiseltä ja täysin nollalta. Samalla niin ymmärretty, samalla niin paljon enemmän väärinymmärretty. Sattuu nähdä sinut, koska se saa minut ajattelemaan mitä tapahtui ja sen ajatteleminen sattuu. Aivan kuin ei olisi mitään jäljellä. Pitäisikö silloin vain juosta vaikka jalat eivät kanna? Unohtaa ja antaa olla. Vai muuttaa oikeasti asioita, jäädä paikoilleen ja katsoa mitä siitä seuraa. Tällä hetkellä olen siinä välillä. Luovuttaminen. Niin helppoa kuin se vain olisikin mutta ei yhtään tapaistani ja aina pitää ajatella myös tulevaa. Typerä tulevaisuus. Miksi pitää valita? Miksei valinnat voi valita itseään tai että voisi vain elää elämän virran vietävänä. Olla ilman huolia ja turhia ajatuksia. Niin kuin ennen. Miksei mikään ole niin kuin ennen? Kaikki on aivan liian hankalaa. Kaikki tuntuu uudelta, vieraalta ja epävarmalta. Miksi? En tosiaan tiedä. Tuntuu kuin en olisi yhtään valmistautunut tulevaan, ei mitään odotettavaa ja nyt kuin koko tulevaisuus tuntuu olevan käsissäni. Haikea mieliala ihmisten kanssa joita vihaan niin paljon ja olen odottanut niin kauan pääseväni heistä eroon, nyt kun se viimein näyttää koittavan on olo ikävöivän tuntuinen, turhaan. Vai vihaanko sittenkään? En ole ikinä ottanut tunteistani selvää, mutta parin viime viikon aikana olen ollut itsekkin itselleni sellainen kysymysmerkki että en tiedä mitä pitäisi ajatella. Vai pitäisikö? Ajatukset karkaavat kuin hiekka sormien välistä. Ei tee mieli juosta pois, pitkästä aikaa, mutta en tiedä miksi. Aivan turhaan seison paikalla ja odotan turhaa. On aivan liikaa asioita joita toivon että ne eivät olisi totta. Suljen ne mieleni takaosaan ja odotan yhä parempaa huomista. Itken sisäisesti ja kaipaan joka sekunti enemmän ajattellen sitä etten tule enää pitkään aikaan näkemään sinua, halamaan sinua, vuodattamaan murheitani sinulle ja kertomaan sinulle kuinka mahtava ihminen olet. Miksi jätät minut? No, niin näyttävät tekevän muutkin joten juokse sinäkin sitten pois. Miksen voi olla ikinä minkään yläpuolella, hallita tapahtumien kulkua ja päättää itse asioistani. Ei, aina katson sivusta ja masennun. Miksi aina olen palasina vaikken olekaan? Persoonallisuuteni miljoona sivupersoonaa riitelevät keskenään mikä on oikein ja mikä väärin. Ehkä ne saavat minut tuntemaan itseni näin mitättömäksi, pieneksi, haavoittavaksi olennoksi joka yrittää vain parhaansa mukaan nyt myötäillä mukana. Mutta haluan mennä vastavirtaan. Olla ja sanoa juuri sen mitä oikeasti haluan. Mutta omatunto pakottaa sanomaan jotain aivan muuta ja hiljentää suuni kun olen sitä avaamassa. Onko minusta tulossa kiltti? Vai olenko aina ollut kiltti? Siltä ei todellakaan viime aikoina ainakaan ole tuntunut, siitä olen varma. Tunnen itseni ilkeämmäksi kuin koskaan ennen. Aivan kuin joka paikassa minua siitä muistutettaisiin. Tuntuu kuin ympärilläni olisi muuri ja en tiedä ketä päästää sisään pieneen, rikkinäiseen ja sekaiseen valtakuntaani. Vai pitäisikö vain jatkaa samaan malliin ja olla etäinen? Mutta en enää tiedä miten palata siihen, haluan vain puhua ja sanoa mitä mieltä olen. Voi kuinka typerää tämä kaikki oikeasti on. Miten pientä, mutta minulle niin suurta. Kuin kaikki mahdollinen olisi iskuja itsetuntooni. Yksi lausekin masentaa yhtäkkiä kaiken valon ympäriltäni, vaikka kaikki ei olisikaan vielä huonosti. En ymmärrä. Mutta ainoa asia minkä tiedän nyt että kohta en enää kestä tätä hiljaisuutta, se vain murentaa kaikkea sitä mitä minulla joskus oli. Kuin sitä ei ikinä olisi ollutkaan. Se kaikki vain on osa vaiettua salaisuutta, jota kukaan ei voi todistaa todeksi. Kaukainen muistikuva siitä ajasta milloin kaikki oli edes jollain lailla hyvin. Hukkunut muistoihin. Eläen menneitä ja epätodellisen tuntuisia aikoja. Epätoivoinen, mutta toivo itää kun ajattelen ettei mitään ole tapahtunut. Haluan aloittaa alusta vaikken sitä jaksaisikaan. Mutta tällä kertaa se ei taida olla mahdollista. Anna anteeksi.
 |
| Just like me. Almost broken if not already. |
"You, with your words like knives and swords and weapons that you use against me
You have knocked me off my feet again, got me feeling like I'm nothing"~Mean, Taylor Swift
"You're always on display
For everyone to watch and learn from
Don't you know by now?
Set restrictions, separate from the world
The constant battle that you hate to fight"~Fences, Paramore
Ehkä tämä kaikki oli tässä. Ehkä en vain voi vaikuttaa mihinkään mitenkään. Hyvästi sitten.
"If you run away now
Will you come back around?
And if you ran away
I'd still wave goodbye"~Brighter, Paramore
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti