Put it in your head,
baby, Hollywood is dead, you can find it in yourself.
Keep on lovin' what is true and the world will come to you,
you can find it in yourself
Love what is true and the world will come to you,
you can find it in yourself
No no no no no..."~Hollywood, Michael Buble
Rakastan tätä kappaletta ja musiikkivideo on aivan upea! Voit katsoa sen tästä! Tämä biisi saa minut aina hymyilemään ja kuunneltuani sen tuntuu päiväni edes vähän paremmalta kuin se oikeasti on. Mahtava piilodissaus videossa Justin Bieberiä kohtaan teki myös vaikutuksen...
"You made me insecure
Told me I wasn't good enough
But who are you to judge
When you're a diamond in the rough
I'm sure you got some things
You'd like to change about yourself
But when it comes to me
I wouldn't want to be anybody else"~Who Says, Selena Gomez
Koko päivä meni minulta nyt jotenkin ohi. Mietin liikaa taas omiani, mutta ei se mitään kun kukaan ei sitä ikinä huomaa. Mutta viimein koitti edes jonkinlainen vapaus koulutyöstä. Tänään oli viimeinen koe ja läksyjä tulee enää vain todella harvoista aineista koska kirjatkin on suurimmilta osin jo kerätty pois. Voi tätä rauhaa ja hiljaisuutta. Juhlistin vapautustani istumalla koneen ääressä miltei koko päivän, joten mitenköhän tämä eroaa normaalista...?
Iltapäivällä latailin musiikkia lisää tuntitolkulla puhelimeeni ja pisti silmääni sana "masokisti" alla olevan kappaleen sanoista. Minä "sivistynyt ja tunnollinen" äidinkielen opiskelija tietenkin tiedän mitä kaikki hienot sanat tarkoittavat. No turvauduin kaveriini Wikipediaan, taas kerran. "Masokistinen henkilö saa nautintoa joutuessaan alistetuksi, pahoinpidellyksi, sidotuksi tai joutuessaan kärsimään jollain muulla tavalla." Pelottavan kuuloista mutta tunnen ehkä hipun verran masokistiseksi, en tiedä miksi. Huomion kerjäämistä? Ehkä.
Ajatukseni kieppuvat tällä hetkelläkin niin kovaa ympyrää pääni sisällä että en saa niistä selvää, enkä jaksa niiden vauhtia hidastaa. Ihan kiva olla hetki rauhassa, vaikka tuntuu nykyään etten koskaan saa rauhaa. Jos saisinkin muilta, niin en sitten itseltäni. Ajattelen liikaa ja omat ajatukseni ahdistavat. Kaikkialla muistutaan jostain mieltäni painavasta kysymyksestä, en saa rauhaa. Viime ja sitäkin edellisenä yönä näin sellaisia unia jotka eivät kestä päivänvaloa. En edes unissani saa itseltäni rauhaa. Aika tuntuu ikuisuudelta. Kuin se matelisi. Odottaen että kerkeän laahustamaan mukana. Ja mitään ei tapahdu, eikä mitään kuulu. Kuuntelen tarkasti hiljaa yksikseni ja odotan, mutta ei mitään. Ehkä jollan tasolla olen luovuttanut. Odotan vain lopputekstien alkua ja uuden täysin erilaisen elokuvan alkua. Olenko sitten henkilöistä hyvien vai pahojen puolella, on ainoa asia mistä välitän.
Iltapäiväinen sade ei todellakaan piristänyt mieltäni. Yksin kotona istuin ja katselin pisaroiden valumista ikkunan toisella puolen. Kuin sisälläni sataisi ja ukkostaisi. Kumpa sade voisi huuhtoa sen kaiken pois. Sateesta tulee mieleeni itkeminen, tuo uusi harrastukseni jota olen harrastanut viime aikoina oikein urakalla. Kukaan ei varmaan usko tätä ulkokuoreni perusteella. Mutta totta se on. Mutta en ole aina ollut tälläinen, tunteikas kyllä, mutta en näin "dramaattisella" tavalla. Tai ainakin itselleni tämä on aika dramaattista, koska yleensä en itke melkein koskaan. Mikä ihme minulle oikein on oikein tullut??
"That never happened,
I guess I'm dreaming again"~Crushcrushcrush, Paramore
Nappaan itseni haaveilemasta mitä useammin. Kuljin vesilammikoiden läpi huomaamattani ja kastelin kenkäni ja hyvä etten kävellyt ojaan, kun kävelin ajatuksissani naapurista kotia kohti. Ai että mitä oikein ajattelin silloin? Apua, jos nyt pitäisi sanoa mitä mietin silloin, ei olisi mitään tietoa. Olen kuin kone joka käsittelee liian montaa aihetta samaan aikaan ja lopulta hajoaa. En sentään lopullisesti vielä ole saanut error:ia. Mietiskelyt riippuvat myös mielialastani ja mieltäni painavista asioista, mutta aika monipuolesti eri näkökulmista mietin asioitani. Usein tuntuu että pääkoppani "kovalevy" on tulvillaan ideoita, ajatuksia ja inspiriraatioita ja sekoan niiden paljouden vuoksi. No, siihen tottuu. Kun mietin asioille uusia näkökulmia, totuttelen niihin liikaa ja unohdan usein että se olikin vain mielikuvitukseni tuotosta. On hankalampi muistaa mikä on totta. Aivan liikaa asioita pohdiskeltavana. Kuin aika loppuisi kesken ja pitäisi jo toimia. Tunnen jo sen "haluan juosta pois täältä ja jättää kaiken taakseni" -tunteeni lähestyvän, mutta haluan vielä hetken seisoa paikallani ja unelmoida turhasta. En vielä kokonaan halua luovuttaa, roikun mukana.
Kaikki tämä murehtiminen ja liika miettiminen on paljon rankempaa kuin normaali rentoelämäntyylini. Ja käyhän tämä rahapussinkin päälle, suklaata kuluu paljon enemmän ja hei haloo, suklaa ei ole ilmaista ihmiset! Minä kun en ikinä toista itseäni, sanon vielä kerran että tämä kaikki on niin typerää ja haluaisin lopettaa. Mutta en pysty. Pakkomielteeni? Kyllä varmaankin. Mutta minkäs sille voin, olen heikko, en voi ohjata ajatuksiani, sanomisiani, tekojani, tunteitani tai oikein mitään muutakaan. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, on tapana mummollani sanoa. Sitä odotellessa.
 |
| Waiting... |
"So maybe I'm a masochist
I try to run but I don't wanna ever leave
until the walls are goin' up
in smoke with all our memories
Just gonna stand there and watch me burn
but that's all right because I like the way it hurts
just gonna stand there and hear me cry
but that's all right because I love the way you lie
I love the way you lie
Ohhh, I love the way you lie"~Love The Way You Lie (part II), Rihanna feat. Eminem
Ennen pidin siitä miten tämä ainainen unelmointi minua sattui. Se tuntuu kaukaiselta valheelta, mutta totta se oli. Olen vain kärsinyt nyt liikaa, en kestä enää ja en pidä siitä enää yhtään. Ehkä vasta nyt pelasin kaikki korttini, vaikka tuntui että peli oli menetetty jo aikoja sitten. Vai saanko ottaa vielä yhden ässän hihasta, jooko??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti