he knows each European country by heart.
He likes to sit under an apple tree on his yard
and wait for an apple to fall.
When Peter is nine
his teacher tells him that this planet is dying,
that someone needs to put an end to it all
and so when Peter comes home
he tells his mom:
"I'm going out in the world
to save our planet.
And I ain't coming back
until she's saved.
I'll walk my way to see
the King and parliament.
If they don't help
I'll do it by myself.
I don't wanna be
Da da dam
da da da da da da
da da dam"
Peter is young,
he tries to talk
but no one listens to him.
Everybody's busy living and dying,
not thinking about what they're doing.
But look at the boy who
went out in the world
to save our planet.
And he ain't coming back
until she's saved.
He walked his way to see
the King and parliament.
But they all turned their heads
and walked away
singin'
Da da dam...
And now I'm going out in the world
to save our planet.
And I ain't coming back
until she's saved.
I'm walking in the footsteps
that young Peter made.
And everybody is welcome to join,
and sing with me:
Da da dam..."~Da Da Dam, Paradise Oskar
Siinä ne Euroviisut sitten meni vuosimallia 2011. Loistava show tänäkin vuonna kerta kaikkiaan ja tiukka taisto loppuun asti. Suomi mielestäni tietenkin olisi ansainnut voiton, mutta onnea Azerbaijanille nyt sitten! Itse rakastuin vasta tänään omaan viisuehdokkaaseemme ja kappaleen sanoihin ja merkitykseen.
Tästä päästäänkin tämän öiseen mietiskelyyni. Ihmiset elävät aina vain kuin viimeistä päivää. Tuijotetaan aivan liikaa itseemme, omiin asioihimme ja ongelmiimme ja nähdään korkeintaan sen lähipiirin tapahtumat, jos niistäkään välitetään koska mitäpä ne meidän elämiimme vaikuttavat millään tapaa. Omapahan on asiansa, tuttu lause vai mitä? Miten sitten se että jossain toisella puolella maailmaa käydään sotaa tai kärsitään nälästä? Tai aivan lähelläkin koto Suomessa on monia tuhansia kodittomia. Tai pienempiä käsitteitä että siinä lähellä on joku henkilö jolle voisit olla korvaamaton tuki ja turva, jos vain haluaisit tai kiireiltäsi jaksaisit. Ei paljon vaadita siitä että kuuntelemme toisiamme ja yritämme ymmärtää, lohduttaa ja auttaa. Emme ikinä ajattele kauemmas. Avarra kuvakulmaamme. On vain se oma pieni maailma missä elelemme. Emme ajattele valintojamme. Ajattelemme ettei niillä ole väliä. "Hällä väliä" -asenne. Mutta voi kyllä niin pienilläkin valinnoilla, sanoilla ja teoilla on niin paljon merkitystä. Valitettavasti. Löytyyhän aina jostain joku pilkunviilaaja tai vanhoja kaunoja muisteleva henkilö. Tai suuria asioita ajatellen vaikka ilmastonmuutos, sinnehän on vielä niin kauan aikaa, vai mitä? Mitä väliä on minun, pienen mitättömän ihmisen pienellä valinnalla parantaa maailmaa jos sitä ei kukaan kuule tai se ei ole näkyvä. Kaiken pitäisi aina tapahtua nyt tai viimeistään heti. Kaiken pitäisi olla näkyvää, mutta esimerkiksi kaverin ongelmien kuuntelemisen kiitollisuushan on näkyvää, mutta ei varmastikkaan niin vahvaa kun henkilö tuntee sisälllään. Hänellä on joku jolle puhua. Joku johon luottaa, turvata ja on löytänyt sen oman lohduttavan olkapään josta olla onnellinen. Ei sen tarvitse olla niinkään näkyvää, kaikesta ei tarvitse saada palkkiota tai Nobelin rauhanpalkintoa. Luonnonvarojen tuhlaamisen välttäminen ei näy mutta vasta vuosien päästä sen huomaat. Pitäisi päästää irti vanhoista asenteista. Ei aina olla sitä mieltä vain koska on aina ollut. Muuttaa maailmaa yksi ihminen kerrallaan. Ymmärtää enemmmän suuria kokonaisuuksia ja olla empaattisempi. Kohdella ihmisiä kuin toivoisit heidän kohtelevan sinua. Laajentaa ajatuksiaan omista pulmistaan muiden ongelmiin ja kohottaa katseensa omista mietteliäistä kasvoista toisen surulliseen ilmeeseen. Ajatella mitä se toinen ajattelee. Auttaa. Kuunnella. Ymmärtää. Olla tukena. Tai vain istua hiljaa siinä vieressä ja antaa sen toisen ymmärtää että kyllä minäkin välitän ja tulen aina välittämään. Antaa anteeksi ja yrittää uudelleen. Kaatua ja nousta ylös heti kun voimat siihen riittävät. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti