yeah, that's my thing

Intohimoni.
Unelmani.
Elämäntapani.
Mieltymykseni.
Taiteellinen puoleni.
Pitkäaikainen ystäväni.
Innoittajani.
Salainen rakkauden kohteeni.
Inspiraationi.
Voimalähteeni.
Rakas harrastukseni.

Klassinen baletti.

Jokseenkaan moni kavereistanikaan ei tiedä harrastuksestani. En näe syytä miksi heidän pitäisikään tietää, se vain on oma salainen juttuni. Tänään oli viimeinen balettitunti tältä osin, syksyllä sitten lähtee käyntiin 11. vuoteni tuota vanhaa tuttua harrastustani ja ryhmästämme tulee (ehkä) Klassinen baletti Edistyneet. Kyllä, se olisi iso juttu näissä piireissä. Tällä hetkellä olemme Klassinen baletti jatko 7-8, itse kuulun tuohon 8. vähemmistöön.

Jotain baletista yleisesti. Kaikki kuvittelevat sen olevan tyllimekoissa tanssahtelua, piruetteja ja muita hienoja hyppyjä kärkitossuilla tunneista toiseen. Mutta eipä ole. Hameet kuuluvat vain esityksiin ja kovakärkisillä tehdään usein tuntien lopusta noin 20 minuuttia. Usein tunnit ovat vain tankosarjoja klassisen musiikin tahtiin, niiden hiomista ja uusien askeleiden opettelua. Keskilattialla tehdään lopputunti sarjojen jälkeen, keskilattiasarjat ovat siis ne, jotka näkee kun menee katsomaan esitystä, mutta kaikki ne ovat muokattuja versioita tankoliikkeistä, vain vauhdikkaampia ja näyttävämpiä katsojia varten. Tankosarjat siis ovat kaiken pohjustus, josta kehitetään itseään keskilattiaa ja sitä myöten myös esityksiä varten. Ei siis todellakaan mitään hienoja hyppyjä tunneista toiseen vaan aikalailla rauhallisia liikeitä toisensa jälkeen, mitkä tulevat jo aivan ulkomuistista. Silti se ei ole tylsää, keskilattiasarjat vain ovat mukavempia ja niissä opitaan enemmän uutta. Mutta sekin riippuu paljon opettajasta, hänen tyylistään tanssia ja opettaa.

Kaikki ihmettelevät miten ihmeesssä vieläkin jaksan aina joka vuoden jälkeen jatkaa. Siitä ei vain saa tarpeekseen. En tiedä millaista elämäni olisi ilman nykyään jokseenkin tylsiäkin tunteja tanssiopistolla. En tiedä yhtään millaista olisi olla koko viikko kotona ja mennä minne haluaa milloin huvittaa. Koska en harrasta baletin lisäksi mitään ei minulle silloin jäisi mitään harrastusta. Tuntuu todella oudolta edes ajatella, koska en sellaista ole kuunaan kokenut, aina olen tuolla urhoollisesti taapertanut. Ja tulisiko edes mieleeni jäädä tauolle hetkeksi tai pariksi? Ehei, kärryiltä tippuu niin nopeasti ja miten ilman sitä sitten pärjäisikään. Pakkopullalta tuntuvat tunnitkin johtuvat enimmäkseen opettajasta, joka ensinnäkin on aivan eri aaltopituudella ryhmämme kanssa ja toiseksi jonka sarjat ovat aika lailla samanlaisia ja helpohkoja meidän tasoisillemme. No, ehkä uusi vuosi tuo uusia tuulia.
       Olen usein silti miettinyt lopettamista. En vain tiedä pystyisinkö siihen, baletti on ollut arkipäivää ja elämääni niin kauan kuin muistan. Vaikeaa se ainakin olisi, mutta en mieti sitä nyt koska suunnitelmiini ei todellakaan kuulu lopettaminen, ainakaan vielä. Katsotaan sitten joskus joku toinen kerta uudestaan.

       Orimattilan Myllylän koululta tämä kaikki alkoi. Olin 5-vuotias ja monta vuotta puhunut äidille siitä jo kauan kuinka haluan balleriinaksi ja lopulta päädyinkin alkeistunneille, kylläkin parin mutkan kautta. Aivan aluksi nimittäin jouduin jonkun näköiselle show- tai nykytanssi tunnille, jossa järkytyksekseni kaikki hyppivät ja pomppivat ämpäreitten kanssa. Ilomielin omituinen opettaja käski minua ottamaan ensi kerraksi oman ämpärin mukaan. Olin kuulemma sen jälkeen mennyt äidin luo itkien että; "Äiti, en mä halua ämpärijumppaan, mä haluan balettiin" ja sitten löysinkin balettitunneille. 10 vuotta sitten siellä tapasin 2 ystävääni, tuon pitkätukkaisen hieman omituisen nauravan tytön jolla silmät loistavat aina kuin lapsella ja pienen ja ujon hiljaisen hymyilevän tulevan sielunkumppani ystäväni, jonka kanssa juoksimme kielletyllä käytävillä ja jäimme muista kauemmas kertomaan salaisuuksia tuntien päätteeksi. Tuon jälkeisestä ryhmästämme on siis jäljellä nuo kaksi ja minä. Ensin vuonna vain yksi ja minä. Kuitenkin, ryhmämme on ollut "hieman" epäonninen matkan varrella. 4 vuoden jälkeen Orimattilassa ryhmämme muokkautui, opettaja vaihtui kolmesti ja lopulta joukkoomme tuli niin pieniä että siitä ei tullut yhtään mitään. Silloin mietin lopetanko, mutta lähdinkin Lahteen, isoon kaupunkiin, jatkamaan tanssia aivan uuteen porukkaan. Tässä vaiheessa mietitte mihin kaverit jäivät. Puoli vuotta jälkeen päin he seurasivat esimerkkiä ja niin noin 10 meistä jatkoi Lahdessa, silloisen kamalan opettajan alias "Frankenstainin" kurin alaisilla tunneilla, jotka olivat aivan uusia kokemuksia rentojen tuntien jälkeen tutussa Orimattilassa. Frankenstainin johdolla jatkoimme vuoden tai pari kunnes tuli haku Eriko '06 -ryhmään (erityiskoulutustanssiryhmä jolla tunteja viidesti viikossa. Yleinen periaate; jos pääset ryhmään olet muiden yläpuolella ja muut ihmiset ovat mitättömiä jne.. Eli lyhyesti diivoja kusipäitä kaikki, jotka kuvittelevat itsestään aivan liikoja) jolloin porukasta katosi suurin osa uuteen Erikoon ja jäljelle jäi noin 9 Orimattilan vanhaa tuttua jotka eivät ryhmään päässeet tai halunneet ja meidän lisäksemme 4 muuta. Itse kuuluin siihen ryhmään joka ei edes halunnut. Niinpä meidät loput mitättömät tungettiin 2 astetta alemmalle tasolle ja vähitellen unohdettiin. Tässäkin vaiheessa kaksi opettajavaihdosta Siellä aikaa kuluessa porukkamme jälleen pieneni ja tasomme vain laski. Jossain vaiheessa tuli uusiakin oppilaita, mutta aikojen saatossa ovat hekin kadonneet jonnekkin ja unohtuneet. Tässä vaiheessa meitä oli noin 6 vanhaa ja 6 uutta ja tällöin vanhempamme menivät valittamaan huonosta kohtelusta. Opistolta vain sanottiin että voivoi, sellaista se on ja näin jatkettiin tanssia samalla periaatteella. Ennen Eriko '08 hakua meidän ryhmällemme käytiin sanomassa että se on nyt se teidän kauan kaivattu ryhmämme, erikoistunut balettiin ja sinne voisimme hakea. Aikaa kului ja viimein oli kauan odotettu haku. Muistan sen aamupäivän vieläkin, piti tanssia ympäriinsä yksinään musiikin tahtiin ja ihmiset tuijottivat ja arvioivat. Ja miten sitten kävikään? 1 meistä valittiin ja hänkään ei mennyt ko. ryhmään vaan lähti Eriko '06:n. Sama tahti jatkui huonoissa oloissa ja opettajat vaihtuivat aina parin vuoden välein, jolloin aina aloitettiin alusta vähän alempaa ja erilaisin opetusmenetelmin. Silti pysyimme sinnikkäästi mukana, roikkuimme mukana mitä oudoimmissa ja surkeimmissa ryhmissä. Sitten tuli viimein jotain järkeä. Meille tehtiin kuin tehtiinkin uusi oma ryhmä ja ryhmään tuli paljon uusia. Tämän kertainen uusi opettaja oli tiukka, mutta pidetty ja hiki hatussa sai jokainen huhkia ja sen huomasi kuinka edistyimme huimasti heti kun jotain alkoi tapahtua. No sitten pääsemmekin tarinassa jo viime kevääseen. Pidetty opettaja tulee ja kertoo että se oli sitten tässä, kiitos ja heihei. Hirvittävä surujuhla, koska viimein olimme saaneet mieluisamme opettajan, ryhmän ja saimme tehdä sitä mitä halusimme, eli tanssia oikeasti sitä tasoa mitä olimme. Viime syksyyn. Jälleen kerran uusi opettaja ja jälleen kerran alusta tuttu kysely "mitä te osaatte ja mitä ette". Orimattilaporukka hupeni 2 minun lisäkseni ja muita jo vanhoja Frankenstainin ajoilta matkaan jääneitä oli 4. Listassa ilmoittautuneita; 14. 6 jatkoi vaikka ilmoittautuneita oli 14. Siinä vaiheessa taas mietittiin mihin meidät ikuiset "ylijäämät" taas kerran tungetaan, mutta lopulta jatkettiin tällä kokoonpanolla. Ja tässä sitä ollaan. Sama opettaja ensi vuonna ("jippii") ja joko meistä tulee baletti Edistyneet, jos tulee tarpeeksi porukkaa tai meidät heitetään astetta tai paria alemmas (taas) aikuisbaletin puolelle. Epäreilua eikö? Silti kuudesta viisi aikoo jaktaa ensi vuoteen ja jälleen katsoa miten meille käy.

     

Muistan kuinka pieninä balleriinan alkuina haaveiltiin yhdessä kärkitossuista, eli kovakärkisistä tossuista ja tytyistä, eli korkeahelmaisista hameista. Mutta kerran kun kovakärkiset saa, sitä toivoo ettei niitä olisi ikinä saanutkaan. Yhdellä sanalla sanoen täyttä tuskaa. Mutta sen kestää kun keskittyy ja miettii muuta. Ihme sinänsä että tuossa hullussa ryhmässämme niitä ikinä edes saimme mutta onhan niillä nyt tullut tanssittua noin 4 vuotta. Onpas siitäkin jo aikaa. Nyt on kärkitossut ja ensimmäistä kertaa myös tytyyt arkipäivää. Tämän viikon perjantaina on esitys nimittäin. Hirveä esiintymispelkokin löytyy mutta sen lavalla onneksi unohtaa. Toivon vain että kaikki menisi hyvin, esitys on sen verran nopea ja haastava. Pitäkää peukut pystyssä :)