I am sometimes in between
I'm as bad as it can get
And good as it can be
Sometimes I'm a million colors
Sometimes I'm black and white
I am all extremes
Try to figure me out, you never can
There's so many things, I am"~I Am, Hilary Duff
Jumala. Hyvin ristiriitainen aihe, mutta mietin aihetta usein. Itse uskon Jumalaan, uskon että tuonpuoleisessa on elämää ja että syntimme on annettu anteeksi, jotta jokainen voi saada uuden mahdollisuuden ja tehdä virheitä.
Tuonpuoleisesta tulee mieleen taivas. Usein mietin millaista siellä on. Onko se niinkuin pilvien päällinen ihmisten maailma ilman pahuutta vai rauhallinen meditoimispuisto jossa kaikki kulkevat valkoiset kaavut päällään ja mietiskelevät. Itse kuvittelen sen enemmän jälkimmäiseksi vaihtoehdoksi, mutta ei sitä voi ikinä tietää. Toivoin vain että siellä saisi tavata jo edesmenneitä ihmisiä ja tarkastella maanpäällisten ihmisten elämää, tulla ehkä kummittelemaan joskus heidän luokseen. Mutta voiko taivaassa rakastua? Jokaiselle ihmiselle on mielestäni olemassa se toinen puolisko, mutta mitä jos et löydä häntä ennen kuolemaasi, voitko rakastua taivaassa? Onko taivaassa edes tunteita? Onko taivas edes taivaassa yläpuolellamme?
Ikuisuuden päivät taivaassa. Olen aina miettinyt miten ne siellä kuluvat, ehkä siellä ei ole ajantajua ollenkaan. Mitä siellä sitten tehdään? Mikä on tuonpuolisen elämämme tarkoitus, tehtävä ja määränpää? Esimerkiksi kouluteenko sinut jonkun maanpäällisen ihmisen suojelusenkeliksi, käyt siihen jonkunlaisen koulun ja alat sitten suojella ihmistäsi. En tiedä enkä saakkaan sitä tietää, ennen kuin joskus.
Muita asioita taivaasta, olen miettinyt esimerkiksi sellaisia asioita kuin että nukutaanko siellä, missä siellä asutaan, miltä tuntuu olla ns. kuolematon tai ikuinen ja rikkomaton ja kun kuolemme olemmeko enää ihmisiä, kutsutaanko meitä enää ihmisiksi, kun Jumalahan loi ihmisen omaksi kuvakseen maan päälle asumaan. Maan päälle, niinpä. Mutta taivaassa asumisesta. Aina olen jotenkin kuvitellut että sen kauniin rauhaisan puiston laidoilla on jonkun näköisiä asuntoloita, jokaisessa ovessa oma nimensä, huoneet joko asutettuja tai tyhjiä, sen mukaan onko ihminen vielä "saapunut". Mitä huoneissa olisi? Usein, varsinkin pienempänä, kuvittelin että siellä olisi kopio maanpäälisistä huoneistamme ja siellä olisi omien tavaroidemme ja esineidemme ns. varakopiot. Mutta sitä kun rupeaa miettimään niin kuka ottaisi näitä minunkin turhia roiniani taivaaseen? Siinähän taivas romahtaisi maan päälle! Ehkä se on se tunne että taivas rojahtaa niskaan kun uusi asukas muuttaa taivaaseen suuren vaatekerraston kanssa, niinkuin minullakin olisi. Niin en usko että saisimme tavaroitamme sinne, enkä edes tiedä tekesinkö siellä mitään tietokoneella, kenkäkokoelmallani tai lukuisilla hiuslaitteillani. Mielestäni taivas on se että saa viimeistään sen uuden alun ja uuden sydämen jne, joten en usko että vanhat kamat tulisivat postipakettina perässä.
Uudelleen aloittamisesta taivaassa. Mietin usein unohdammeko vanhan elämämme. Toivottavasti emme, mutta olisihan se haikeaa miettiä menneitä ja mitä jäi tekemättä. Unohtamiseen kuuluisi kauhea epätietoisuus siitä kuka joskus olin ja sen selvittäminen. En tiedä kumpi olisi parempi; unohtaminen vai muistaminen.
Mietin ateisteja. Miksi he eivät usko? Yleensä jos ko. henkilöltä menee kysymään niin vastaukseksi saa naurua ja kysymyksen; "Miksi uskoa?". No miksei uskoa?! Mitä haittaa siitä on missään? Niinpä, ei mitään. Typerää. Kerran vastaani tuli ateistilta myös aika mietityttävä vastalause; "Jos Jumala kerran on olemassa, niin miksi Hän loi ateisteja?". En oikein osaa vastata, ehkä Jumala heissäkin jotenkin on läsnä ja tekee töitä uskon kasvun suhteen. Tai sitten ei ole ateisteja, kaikki uskovat jotenkin sisimmässään (eivät nyt kyllä ihan kaikki mutta tajuatte idean), mutta eivät sitä itse huomaa, siitä välitä tai esittävät etteivät välitä. Usein toivon ja rukoilen silti esimerkiksi kavereitteni keskuudessa olevan ateistin puolesta jotta hekin ymmärtäisivät. Ehkä jonain päivänä ymmärtävätkin.
"This was meant to be like this, right?"
Kohtalo. Mietin usein vastoinkäymisissä, että oliko kohtalon ansiota että juuri näin tapahtui minulle? Että näin oli tarkoitettu. Eiköhän se ole vain Jumalan aikaansaannosta, joten onko koko kohtaloa olemassakaan sitten? Onko kaikki päivämme kirjoitettu ylös jonnekin taivaan kirjaston kirjaan jo silloin kun synnyimme vai onko se kohtalo joka johdattaa meidät meille tapahtuviin asioihin ja tekoihin. Mikä kohtalo oikein sitten on? Joku tai jokin joka vetää sinua tapahtumiin elämässäsi ja asettaa sanat suuhusi? Menee aika hämäräksi. No katsotaanpa mitä ystävämme/vihollisellamme Wikipedialla on asiasta sanottavaa; "Kohtalo on uskomuksissa käsitys, jonka mukaan asiat ovat tavalla tai toisella ennalta määräytyneet. Usko jonkinlaiseen kohtaloon kuuluu valtaosaan uskonnoista ja jopa monille uskontokuntiin kuulumattomille. Joskus kohtalon vastavoimana pidetään vapaata tahtoa. Jotkut ajattelevat, että kohtalo tarkoittaa sitä, että ihminen toimii mekanistisesti syyn ja seurauksen lakien mukaan kuin kone, ja siksi seuraa ennalta määräytynyttä maailmanviivaa. Toisille kohtalon aikaansaa henkiolento, joka pyrkii tuottamaan ihmiselle tai asialle haluamansa kaltaisen tapahtumahistorian, vaikka tämä haluaisi muuta. Ihmisen kohtalo saattaa joidenkin mielestä määräytyä esimerkiksi syntymähetkellä, toisten mukaan se on määräytynyt jo maailman syntyessä. Voidaan ajatella että on olemassa yksilön kohtalo, mutta myös suurempia, kuten kansakuntien tai maailman kohtaloita, joihin yksilön kohtalo nivoutuu." Henkiolentoja ja maailmanviivoja?! Täyttä soopaa sanon minä. Mutta jos kohtalo pitäisi selitää jollekulle mitä se tarkoittaa niin mitä siinä sitten sanoisi? Jokin oli tarkoitettu tapahtuvaksi näin? En tiedä.
"Wish you'd just freak out (freak out already)
Can't stop coming in hot
I should be locked up right on the spot"~Raise Your Glass, P!nk
Ai että mitä minulle sitten kuuluu? Pelkään edelleen mitä nurkan takaa ilmestyy, odotan innokkaana viikonlopun nuortenleiriä, olen kuolemanväsynyt, mietin aivan liian suuria kysymyksiä maan ja taivaan väliltä (niinkuin näkyy...), riehun aivan liikaa ja odotan haikeana sitä että milloin hajoan taas aivan palasiksi.
"The last time I freaked out, I just kept lookin' down
I stuttered when you asked me what I'm thinkin' about
Felt like I couldn't breathe, you asked what's wrong with me
My best friend said, "Oh she's just being herself"
The next time we hang out, I will redeem myself
My heart it can't rest till then
Ooh whoa whoa I, I can't wait to see you again"~See You Again, Miley Cyrus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti