Tänään kaikki tuntuu aivan väärältä. En tiedä miksi sanoin noin, mutta en voi sanoiksi sitä paremmin pukea. Kaunis keväinen päivä, olen nauttinut hetkistä yksin ja ystävien kanssa, mutta silti mieleni ei ole ollut samassa paikassa kuin minä. Ajatukseni vaeltavat kuin etsien sitä ajatuskohtaa missä lukee "Normaali ajattelutapa, Relaa". Mutta on liikaa asioita mielessä, tälläkin hetkellä. Jos joku nyt esimerkiksi tulisi minulta nyt kysymään mitä tein tänään, pitäisi kyllä hetki miettiä että teinkö minä sitten jotain tänään? Olo on kuin joku olisi vienyt muistikortin pääni sisältä ja pyyhkinyt siinä samalla mielipiteeni ihmisistä. Ja nyt tuntuu että heidät pitäisi arvioida uudelleen. Kuin en voisi luottaa kehenkään enää.
"Cause I fear I might break
And I fear I can't take it
Tonight I'll lie awake feeling empty
Some things I'll never know
And I had to let them go
I'm sitting all alone feeling empty"~Pressure, Paramore
Sekava mielialani ei tee kirjoittamista yhtään helpompaa. Syytän tästä kyllä univelkoja ja liikaa ajattelua taas vaihteeksi. Minua ei ole luotu kaikeki vain miettimään ihmisten sisäisiä ajatuksia ja tunteita. Ja senkun aloittaa sitä on vaikea lopettaa. Tämä kuulostaa taas niin masennus nyyhkytykseltä, mutta ei se sitä ole. Tämä vain on aivan uusi räjähtänyt ongelma käsissäni, kuin joku olisi heittänyt syliini palavan räjähteen ja nyt sitä on enää myöhäistä heittää pois. Täysin typerää että mietin ja vatvon mielessäni turhia elämän sivulauseita. Mutta tästä ko. aiheesta on muodostumassa päälause, aivan selkeästi päälauseen tapainen asia elämäni äidinkielen kirjoitusharjoituksissa. Ei siitä sen enempää. Ulkopuolinen hymy vain pettää minun tapauksessani, oikeasti mieltäni vaivaa tälläkin hetkellä niin moni asia etten pysy laskuissa mukana. En vain osaa, tai edes halua, miettiä ja murehtia niitä muiden ihmisten seurassa.
"But I wear the biggest smile"~Misery Business, Paramore
Mielipiteet. Tuntuu että tänään olen niitä omia vahvoja ja melkolailla suoria mielipiteitäni hirveästi joutunut puolustamaan ja miettimään ovatko ne vain jumiutuneet sellaisiksi ja aionko niitä ikinä vaihtaa. On kauheaa miettiä aikaa niin paljon eteenpäin että päätöksillä mitä teemme nyt olisi merkitystä jonkin ajan kuluttua, muuta kuin sanahelinää. Se on ainoastaan hirveän ahdistavaa. Sekin on jo kauheaa jos pitäisi nyt päättää mitä haluaa tehdä ensi viikonloppuna. Järjetöntä. Haluan elää päivän kerrallaan ja miettiä nykyisin mielipiteeni päivän ja fiiliksen mukaan, enkä pysähtyä miettimään seurauksia ja entisten mielipiteitteni parasta ennen -päivänmäärää. Pelottaa, sillä tuntuu että olen muuttamassa liikaa ajatustapaani. Haluan elää vielä enemmän hetkessä, jos se jotenkin vain on mahdollista. Haluan olla vahvempi ihmisenä, vastustaa ja olla erimieltä. Koska miksi pitäisi olla niinkuin muut? Muiden mielipiteitten seuraaminen, se peruslause jonka kuulee aina ja jota osaa odottaa; "Niin kai minäkin sitten kun muutkin" näyttää kaikille vain kuinka heikko ihminen sisäisesti oikeasti olet ja kuinka oikeasti pelkäät. Sinä päätät itse elämästäsi, sinun valintasi on valita päätätkö itse vai menetkö massan mukana. No, jonkunlainen sisäinen oma päätöshän sekin on jos päätät mennä massan mukana. Itselleni omat mielipiteeni ja päätökseni ovat tärkeitä sillä juuri ne erottavat minut usein muista. Ehkä tämäkin menee siihen kategoriaan että pelkään tulla unohdetuksi.
"Well I refuse, I refuse, I refuse"~Misery Business, Paramore
"It's just my humble opinion but it's one that I believe in"~Playing God, Paramore
En ymmärrä. Tänään en vain ymmärrä. Itseäni tai muita ihmisiä. Mietin liikaa tulevaisuutta ja sitä mitä huominen päivä tuo tullessaan. Kuinka kestän sen pystypäin? Kuinka pidän edes jotain vanhaa tuttua mukanani matkan varrella? Kaikki kolme vuotta yläasteen varmaan ensimmäisistä päivistä asti olen odottanut sitä päivää että pääsen pois sieltä, että pääsen aloittamaan kaiken taas alusta. Mitä jos en enää haluakkaan? Jos haluan pitää asiat näin miten ne ovat (paria pikkuseikkaa lukuunottamatta)? Jos pidän asioista näin miten ne ovat nyt ja haluan pitää ne näin? Valitettavasti se ei ole mahdollista, mutta kaikki muuttuu liikaa ja aivan liian nopeasti. Kunpa vain olisi aikakone, matkaisin ehkä viime kesään, ehdottomasti parhaaseen kesääni ikinä, mutta sielläkin, yllätys sinänsä, tekisin aika monta asiaa toisin. No, minkäs sille enää mahdat. (Siitä kesästä lisää sitten joskus toiste.) Kesän jälkeen eläisin uudestaan sen synkän ja toivottoman viime syksyn, mutta tietäen salaa sisälläni että asiat kääntyvät parhain päin talvella. Ja talven jälkeen joutuisin samaan pisteeseen kuin alotinkin, eli pelkäämään huomista päivää.
"Second chances they don't ever matter
People never change"~Misery Business, Paramore
Yllämainittua kohtaa kyseisestä laulusta mietin yhtä useasti kun kuuntelen tätä laulua. Ihmisten muuttumisesta. Toistaiseksi olen samaa mieltä laulun kanssa, mutta senkin olen myös huomannut että kaipa ihmiset sitten vähän huomaamattamme sitten muokkautuvat vuosien varrella. Mutta ei niin paljon että sitä voisi kutsua muuttumiseksi, parempaan tai pahempaan suuntaan. Ja toisista mahdollisuuksista. Ehei, en usko, mutta ei niistä sen enempää.
Olen nyt huomannut etten tunne ihmisiä yhtään, että näen vain harvojen läpi oikeasti mitä he ajattelevat. Sitä aina tulee sanottua; "Kyllä mä sen tyypin tiedän" tai "Mä meen takuuseen siitä ihmisestä ettei se voisi ikinä..." . Kuinka hyvin oikeastaan tiedämme ns. kaverimme? Kaverin ja ystävän raja on pieni, mutta samalla niin suuri. Koska ystävistämme voimme mennä usein takuuseen ja puolustaa heitä vaikeissakin tilanteissa. Mutta kavereille emme kerro salaisuuksiamme, vuodata ongelmiamme tai lohduta heitä sydänsuruissaan. Miten voimme siis ikinä saada heistä tietoomme mitään jos he eivät itse itsestään mitään kerro (niinkuin minä esimerkiksi. Alan pikkuhiljaa ymmärtää kavereitani jotka sanovat että ärsyttää kun en tiedä sinusta mitään. Anteeksi, en voi sille mitään, yritän parhaani)? Ennen kaikkea miten voisimme luottaa heihin ja yhtäkkiä kertoa koko elämäntarinaaamme heille? En vain ymmärrä missä kohti sitä tutustuessa pitäisi itsestään kertoa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Olen pitänyt itseäni avoimena ihmisenä, mutta ehkä en sitä ole. Tai sitten pitää vain opetella puhumaan edes vähän itsestäkin.
En edes ymmärrä miten tämä aihe ystävyyteen loikkasi. No tätä minä mietin tänään.
"I thought I had you figured out
Something's gone terribly wrong
You're all I wanted"~Haunted, Taylor Swift
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti