why can't I even figure it out?

"Wake up, here I go, cram it all down my throat
Stomach's so full that I wish I could choke
Seven A.M., my head's already in a spin

As soon as I'm out that door
Bam, It hits me like a ton of those red bricks
Can't dig myself out of this highest ditch
This madness

I swear sometimes I can't tell
Which way's up, which way's down
It's all up in my face, need to push it away
Somebody push it away, so all that I can hear
Is a simple song, sing along now

La, la, la, la, la
La, la, la, la
La, la, la, la, la
La, la, la, la

Midday sun beating on the concrete
Burning up my feet, too many cars on the street
The noise, the red, the green, makes me wanna scream

Five o'clock now it's bumper on
Bumper on, bumper horns honking
Nobody's looking but everybody's talking
It's another day on this highway"~Simple Song, Miley Cyrus

Rakastan jo nyt tätä laulua, vaikka sen pari päivää sitten vasta ensimmäisen kerran kuuntelin. En saa tätä pois mielestäni, ihana kappale! Taas kerran aivan kuin suoraan elämästäni, niin osuva. Sen voit kuunnella tästä. En silti ole mikään Miley Cyrus -fani, mutta nämä hairahdukset annetaan anteeksi, eikö niin?

"Sometimes I wanna hug you
Sometimes I wanna push you away"~Complicated, Rihanna

Mietin sitä että jos elämä olisi kuin peli. Sormea napsauttamalla saisi kaiken ja tilille ilmestyisi aina rahaa kun sitä tarvitset. Saisit muokata ulkonäköäsi ja tyyliäsi painamalla nappia. Voisi ystävystyä ja ennen kaikkea voisi poistaa ihmisen elämästään klikkaamalla. Aivan liian helppoa, mutta toisihan se uusia ongelmia. Miten voit päättää milloin poistat ihmisiä elämästäsi; ensimmäisen inhimillisen virheen kohdallako vai sen jälkeen kun et voi enää sietää ja kärsit suhteestanne. Ihmisen mieli on niin muuttuvainen, sitä tässä ehkä yritän sönkätä. Mitä jos kaipaatkin ihmistä ja et vain saa häntä takaisin koska itse törkeästi hänelle sanoit ettet halua häntä elämääsi. Et voi perääntyä. Vaikka kärsit. Elämän rikkaus peliin verrattuna on ehkä kuitenkin nähdä muuttuuko se toinen osapuoli vai jatkuuko sama peli vielä. Mutta ei aina niin kiva rikkaus jos et näe mitä se toinen ajattelee. Tai niinkuin normaalissa elämässä et voi kadottaa häntä minnekään, siinä hän vain on ja jatkaa elämäänsä.

"Tell me what's a girl to do when she's crying inside
I'm about to go insane
I'm jumping off this train
Whether wrong or right, I'll be gone by night"~Fading, Rihanna

Kysymysmerkki ihmisenä elämisestä. Hauskaa, rankkaa, vaativaa ja hieman yksinäistä. Usein pitää miettiä mitä sanoa ihmisille, ettei se tule sitten täysin puun takaa, etten aiheuta pahempia pyörtymisiä. Eikä minussa ehkä mitään sellaista olisi kerrottavaakaan, erilaisilla ihmisillä vain on niin täysin erilainen käsitys minusta. Toinen ihmettelee kuinka pysyn minuuttiakaan hiljaa ja toinen ihmettelee miksen ikinä puhu mitään. Sellaista on minun elämäni. Mutta en valita, olen aika tyytyväinen. Välillä on kiva olla erilainen ettei aina vain se sama iloinen naama.
         Usein mietin kuka olen, mitä mietin, mistä haaveilen ja mihin olen oikein menossa. Tuntuu etten saa itsekään vastauksia keksittyä joten miten voisin muillekkaan kertoa.

"I don't know if I can yell any louder
How many time I've kicked you outta here?
Or said something insulting?
Da da da, da da

I can be so mean when I wanna be
I am capable of really anything
I can cut you into pieces
But my heart is broken
Da da da, da da"~Please Don't Leave Me, P!nk

 Ilkeydestä. Sitä voi tehdä tahallaan, vahingossa tai jotkut ihmiset vain ovat ilkeitä (kuten Voldemort! Ehei, en lue Potteria tässä samalla...). Luokittelisinko itseni ilkeäksi? Kyllä varmaankin, mutten pahaksi ilkeäksi. Usein vain huumorintajuni ja kommenttini menevät muilta niin yli hilseen että minut vain usein leimataan ilkeäksi. En tee sitä tahallani, paitsi joskus, mutta vain todella harvoin olen oikeasti ilkeä. Se joka minua ilkeäksi sanoo, ei luultavammin ole esimerkiksi riidellyt kanssani. Väärinymmäretty? Ehkäpä.
     Huomaan puhuvani usein riitelemisestä. Kerran minulta aivan suoraan kysyttiin rakastanko riitelyä. Menin aivan hämilleni ja sanoin että en tietenkään. Tilanne oli todella kummallinen muutenkin koska kysyjä ei edes tunne minua ja on hädin tuskin kaverina ja oli kuullut minun riidelleen ystäväni kanssa vanhalta lapsuudenystävältä. No ette tajunneet, mutta en minäkään oikein silloin. Niin, en todellakaan rakasta riitelyä. Tämä tuntuu ristiriitaiselta, koska tuntuu että en pidä siitä kun menee hyvin, niinkuin joskus sanoin aiemmin.
           Pienempänä olin ehkä vielä enemmän riitapukari. Haastoin riitaa ja suutuin mitä pienemmistä asioista. Itse en sen aikaista minääni olisi kestäny mutta keskiväthän sentään jotkut ystäväni. Yläasteelle mennessäni olin täynnä virtaa ja valmiina näyttämään muille vahvan minäni. No sehän tyssäsi koulukiusaamiseen ja en vieläkään saa sanaa suustani koulussa. Kyllä yläaste karaisee, ainakin minun tapauksessani. Taakse jäi suurin osa kilpailuhenkisestä-, riidanhaastaja- ja pienistä välittävistä minä hahmoistani. No nykyään tunnen itseni enemmän sellaiseksi etten välitä pienistä ja en ole mitenkään hirveä riidanhaastaja, joten taisinpa sen yläasteen takia itsenikin löytää. Karua kyllä. Joten koittakaa nyt vähän minua kestää, pahempaakin on nähty.
      Nyt vain pitäisi kasata palat yhteen ja miettiä että ensi vuonna luokallani ei ole ketään samaa henkilöä mitä viimeisinä 10 vuotena aina samat naamat. Sinne jäävät taakse vanhat minäni ja saan viimein aloittaa alusta, mitä odotin jo yläkoulusta, mitä ei pahemmin ikinä tapahtunutkaan. Pitäisi vain oppia kunnolla tietämään kuka olen ja mitä haluan, tuntea oikeasti se sisus itsestään ja päästää vihdoin vanhoista asioista irti. Siinä olen hemmetin huono. En vain osaa päästää irti.

"So cool in line, and we try try try, but we try too
hard and it's a waste of my time
Done looking for the critics, cause they're everywhere
They dont like my jeans, they don't get my hair
Exchange ourselves, and we do it all the time
Why do we do that? Why do I do that?
Why do I do that..?"~Fucking Perfect, P!nk

"And no matter how hard I try
I can't escape these things inside I know
I know...
When all the pieces fall apart
You will be the only one who knows
Who knows

Just let me go"~Let Me Go, 3 Doors Down

so why don't we take a chance?

"I can't make my own decisions
Or make any with precision
Well maybe you should tie me up
So I don't go where you don't want me
You say that I've been changing
That I'm not just simply aging
Well how could that be logical?
Just keep on craming ideas down my throat
Woah

You don't have to believe me
But the way I, way I see it
Next time you point a finger I might have to
bend it back
And break it, break it off
Next time you point a finger I'll point you to
the mirror"~Playing God, Paramore

Koko päivän on soinut kyseinen biisi päässä. Tosi ärsyttävää, mutta samalla ihan kivaa. Kuin olisi pään sisällä pieni radio jonka aina sitten välillä laitoin "pauselle" että keskittyisin ulkopuoliseenkin maailmaan.
      Mutta tässä tämä jo menikin meilkein koko keskiviikko. Olo on jo nyt aivan uupunut ja vielä 2 päivää ennen viikonloppua. Ja vappua, wuhuu. Aivan turha juhla, sanon minä, mutta minkäs teet.
      Tänään on kyllä ollut lyhyesti sanottuna hyvä päivä. Ihanan nopea ja rauhallinen. Taas kun menee hetkenkin hyvin ja rauhallisesti tekisi mieli huutaa, riehua, hajottaa ja pistää elämä aivan päälaelleen. Todella outoa. Kuulostaa kuin pitäisin siitä että menee huonosti. Mutta ehkä se menee sen piikkiin että vihaan tylsyyttä. Riskit ovat elämän suola, tasapaksuisuus, samanlaisuus ja kaikenlainen massa ovat niin minun vastaisiani periaatteita.

"I'm like a puzzle
But all of my pieces are jagged
If you can understand this
I wanna fly, I wanna drive, I wanna go
I wanna be a part of something I don't know
And if you try to hold me back, I might explode
Baby, by now you should know

I can't be tamed
I can't be blamed
I can't be changed"~I Can't Be Tamed, Miley Cyrus

Minua ei noin vain kesytetä, syytetä tai muuteta. Tosi ärsyttävä biisi, mutta ainakin sanat sopivat todella hyvin. En kerta kaikkiaan jaksa enää murehtia, siitä sisäisen päätöksen tein oikeastaan eilen ja sen jälkeen on ollut parempi olo, mieli ja rauha mielessä. Niinkuin olisi taas kääntänyt aivot off -nappulan kohdalle, eli normaalille asetukselle minulla. Hehehehee, hauskaa olla oma itsensä. Ja ihana huomata että nyt yrittää elämäkin minua piristää kaikin mahdollisin tavoin, tällä tarkoitan siis ystäviäni. Kiitos siitä. Mutta ehkä asiat kääntyvät vielä kokonaan parhainpäin pitemmäksi aikaa, ken tietää.

"Out of the fire and into the fire again
You make me want to forget and start all over
Here I come straight out of my mind or worse
Another chance to get burned and start all over
I'm gonna start all over"~Start All Over, Miley Cyrus

 

Usein tekisi vain mieli aloittaa kaikki alusta. Muuttaa kauas pois, vaihtaa nimensä ja keksiä itselleen menneisyys ja rakentaa itselleen uusi tulevaisuus ja nykypäivä. Voi kun se olisikin niin helppoa. Mutta et voi muuttaa sitä mitä olet tehnyt, menneisyys vainoaa ja et sitä ikinä voi vaihtaa, muokata tai palauttaa asioita ennalleen. Mennyt mikä mennyt, sinun mikä sinun. Voit vain unohtaa tai yrittää kertoa uusille ihmisille elämässäsi sen toisen version menneisyydestäsi. Yrittää rakentaa heille uutta pohjaa ettei kaikki vanha jo melkein unohdettu seuraisi mukanasi ikuisesti ja sitten vielä tulisi heidän tietoonsa. Vanhojen seikkojen päivänvaloon tulemisen pelkääminen, tiedän, typerää. Itse taidan olla siinä uuden pohjan rakennuspuuhissa, se selittää ehkä osin senkin miksi en halua kertoa itsestäni. Haluan että he tutustuvat minuun, ei vanhaan minuun joka ei enää edes ole todellinen vaan vain muiden ihmisten vääristynyt mielipide. Sillä on jo jonkin aikaa tuntunut että olen ehkä sen itseni löytänyt. Pitää vain hyväksyä ne miljoonat sivupersoonat jotka nekin ovat kai sitten osa minua. Haluaisin vain saada koottua palaseni ja olla yksi henkilö. Ei tätä sentään kaksoiselämäksi voi kutsua, vaikka se hienolta kuulostaisikin, mutta nyt tämä supersankari menee nukkumaan.

as long as the wrong feels right

"Here is the place where
My head is spinning
Time is beginning
To race away
You come to throw me
Knock me off my feet
You give me wings to fly
The world goes crashing by again"~Anywhere but here, Hilary Duff

Yllämainittu laulunpätkä kuvaa hyvin sisäisiä tunnelmiani juuri tällä hetkellä. Tuntuu että en voi mennä eteenpäin tai taaksepäin, elämässä tai oikein missään. Pitää vain odottaa että elämä keksii minunkin varalleni jotain. En edes välitä menisikö se kaikki sitten kertarysäyksellä ylös tai suoraan alas, niinkuin yleensä, kunhan jotain selkeää ja edes vähän aikaa pysyvää nyt vain tapahtuisi. Pääsisin eroon tästä sekavasta mielentilasta ja monista mieltäni painavista kysymyksistä. Mutta kaikki tällä hetkellä ihan ok, ehkä sillä vain huijaan itseäni.

"You, with your switching sides and your walk-by lies and your humiliation
You, have pointed out my flaws again as if I don't already see them
I'll walk with my head down trying to block you out 'cause I'll never impress you
I just wanna feel okay again

I'll bet you got pushed around, somebody made you cold
But the cycle ends right now 'cause you can't lead me down that road"~Mean, Taylor Swift

Ja niin koitti taas paluu arkeen. Karu totuus, tuomio, kylmää vettä niskaan jne. Mutta salaa sitä ehkä odotinkin vähän. Ihana nähdä ystäviä, normaali päivärytmi ja sittenpähän on taas lähempänä se aina yhtä rakas viikonloppuni. Ja todella vähän aikaa kesälomaan. Ja koko ajan hupenee maa jalkojen alta aina vain enemmän.

"I can't tell you what it really is
I can only tell you what it feels like
And right now ..."~Love The Way You Lie, Rihanna feat. Eminem

 ...it's like a fight between my heart and mind.
Noin jatkuisi oma versioni laulusta. Tuntuu nykyään että sydän ja mieli ovat aivan eri aaltopituudella. Kuin klassinen sarjakuvatilanne jossa hahmon olkapäillä istuu piru ja enkeli. Ja sinä siinä välissä yrität miettiä kumpaa kuunnella. Olen sellainen kummallinen sekotelma, teen ja sanon usein mitä sattuu mieleen tulemaan ja mietin myöhemmin mitä tuli sanottua. Silti usein yritän järkeillä itseni ulos ongelmistani ja löytää sen kultaisen keskitien. Pah, jos siitä ruvetaan puhumaan niin ojassa ollaan.

"So as I write this letter and shed my last tear
Know it's all for the better that we end this here
Let's close this chapter, say one last prayer"~I'm Still Breathing, Katy Perry

Tänään näin vihdoin rakasta ystävääni, jota näen harvoin, jonka olen tuntenut pienestä pitäen ja joka tietää lähestulkoon kaiken minusta, viimeistä salaisuutta myöten ja uskaltaisin väittää että niin minäkin tunnen hänet kuin omat taskuni. Sitten kun opin puhumaan tunteistani hän olisi ensimmäisten ihmisten joukossa joille kertoisin kuinka paljon hän minulle merkitsee ja kuinka hänestä välitän, mutta uskon että jollain tasolla hän sen tietääkin. Mutta ei siitä nyt. Hänelle olin koko viime viikon vuodattanut suruja ja murheitani, hän antoi niihin neuvoja ja kantoi eteenpäin. Tänään näin hänen olevan maassa ja hiljainen, kysyin mikä on, mutta en saanut vastausta. Ja enköhän minä kaikista parhaiten sen tiedä miten hankalaa on kertoa itsestään ja ongelmistaan ja siksi ymmärrän häntä täydellisesti. Silti hän nosti päätään ja kysyi minulta onko minulla nyt kaikki hyvin ja hymyili päälle, kylläkin vähän tekaistua hymyä mutta silti. Arvostin häntä sillä hetkellä varsin paljon, vaikka tiesinkin jo valmiiksi että sillä tytöllä on sydän puhdasta kultaa, mutta aina hän osaa yllättää. Sitten vastasin aika osuvasti ja todenmukaisesti että; "Ei ole, mutta en jaksa enää, en sitten yhtään enää murehtia" ja hymyilin. Hän hymyili aidosti ja painoi päänsä olkapäälleni ja vain istuimme hiljaa. Tiedän että ymmärrän häntä enemmän kuin hän uskoisikaan ja osaisin auttaa (varmasti monia muitakin ystäviäni kuin vain häntä, anyway), mutta en ole sellainen ihminen että väkisin menisin vinkumaan mikä on hätänä. No okei, välillä tulee niin tehtyä, mutta siitä ei saa suuttua, siitä vain tietää että välitän. Kukaan ei vain tunnu ymmärtävän että oikeasti välitän heistä hyvinkin paljon ja mietin paljon muita ihmisiä ja heidän ongelmiaan ja yritän ratkoa heidän mietteitään, vaikka naurankin ja heitän sarkastisia juttuja. Kuin ei olisi muuta kuin se ulkopuolinen kovuuteni ja hymyni. Ehei, on paljon muuta, mutta en sitä osaa muille useinkaan näyttää vaikka haluaisinkin. Ulkokuori pettää, koittakaa nyt jo vihdoin se ymmärtää.

"Sometimes it seems that I have no place
And I don't know what to do, with myself
Night after another, I can taste the filth inside
And I need to reclense my soul
Nobody knows, nobody cares that I die, on the inside
Nobody sees the light that is me, as I smile on the outside
Nobody knows, nobody cares that I walk, on the wrong side
Tell me who..nobody
But you."~Nobody, Amy Studt

peace and hope

"Got the radio on, my old blue jeans
And I'm wearing my heart on my sleeve
Feeling lucky today, got the sunshine
Can you tell me what more do I need

And tomorrow's just a mystery, but that's okay

I'm alone, on my own and I'm starting off
I'll be strong, I'll be wrong, but life goes on
I'm just a girl trying to find a place in this world"~A Place In This World, Taylor Swift

Koko päivän on kyseinen kohta laulusta on soinut päässäni, vaikken sitä ole kuunnellut moneen päivään. Jos kuuntelet laulun, tunnet heti sen leppoisuuden, huolettomuuden ja rauhallisuuden, eli juuri sellainen fiilis minulla on tänään ollut. Ja jos et jo huomannut laulusta tuttua lausetta; Got the sunshine, niin kyllä, tästä olen ideani blogin nimeen saanut.

"Just a small town girl and girl
Living in the crazy world
Trying to figure out what is and isn't true

And I don't try to hide my tears
The secrets, all my deepest fears
Through it all nobody gets me like you do" ( love you ;)♥)~I'm Only Me When I'm With You, Taylor Swift

 Äsken tulin pyöräilemästä. Voi kunpa useammin pääkoppani olisi niin rauhaisa, hiljainen ja tyhjä ajatuksista. Ei ollut mihinkään kiire. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi. Pyörä tärisi kuoppaisella tiellä ja hiekka pöllysi. Purot solisivat ja ihmiset painuivat jo sisälle pihatöistään. Lehdet pyörivät tuulessa ja jänis juoksi vierelläni pellon reunassa. Koira hakkui jossain kauempana ja viimeinen pihalla oleva naapuri tiirasi kiinnostuneena ajoani aidan raosta. No, poistullessa ei ollut niin kiireetöntä, kun hullu pyörämies jahtasi minua ja minä pingoin jopollani pakoon. No näin silti kaunista auringonlaskua ja katselin maisemia, koska pappa osoittautui aika hitaaksi ja vaarattomaksi.

"Some secrets need to be kept
Some stories should never be told
Some reasons shouldn't be understood
They just might turn your blood cold"~Dangerous To Know, Hilary Duff

Tämä päivä toi mieleeni kesän. Jäätelöallas. Fiilis. Sininen taivas. Pyöräily. Kesävaatteet. Kuumuus. Kauneus. Muisteleminen. Elektroniikattomuus. Ajattomuus ja kiireettömyys. Pihalla istuskelu. Vapauden tunne. Sisätilojen viileys. Ja ennen kaikkea se ajattelemattomuus ja rauha. Outoa sinänsä että rakastan rauhaa (Jos joku asian omainen henkilö tätä nyt sattuisi lukemaan niin saisi varmaan aika hyvät naurut) ja hiljaisuutta. Kaipaan usein sitä että saa vain olla. Kukaan ei tule häiritsemään. Keväässä ehkä parasta on se että pääsee ulos. Voi vain paeta jonnekkin. Usein menen istumaan pienelle katolleni, katselemaan taivasta ja puitten latvoja ja miettimään. Ihan hiljaa ja yksin. Ja sen jälkeen on aina yhtä mahtava fiilis. Mutta nyt on ollut 2 päivää täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta. Akut on ladattu ja tekisi niin mieli pistää taas kaikki asiat aivan päälaelleen. Huomenna luultavasti pääsenkin tänne taas kertomaan angstistani, joka lataa akkujani vielä enemmän ja sen jälkeen tekisi mieli pistää kaikki aivan hajalle.
       Mutta siinä se loma meni. 4 ihanaa lomapäivää jota oli odotettu hiihtolomasta asti. Nyt on nekin jo takana. Kuusi viikkoa koulua ja alkaa oikeasti kesä, eikä vain tälläinen feikki-kevät-kesä päivä mikä tänään oli. Kuusi viikkoa enää ja koittaa vapaus! Se mitä olen odottanut 3 pitkää vuotta! Viimeisistä viikoista tulee ainakin minulla ainakin aika tunnerikkaat, ei tiedä itkeäkkö vai juhlia. No se on sen ajan murhe ja siinä välissä tulee tapahtumaan vielä niin paljon. Sitä kauhulla odotellessa. Ja toivoen ettei sentään mitään aivan hirveää tapahtuisi, sillä viime aikoina onkin asiat ovat menneetkin niin poikkeuksellisen hyvin ja järjestyneet hyväksi melkein itsestään.

"Everything's working out fine
You've got all the things you want and I've got mine
No more struggle and strife
Kickin' back and diggin'... It's a wonderful life"~A Day In The Sun, Hilary Duff

still you're always on my mind

"This is real, so take a chance
And don't ever look back, don't ever look back"~Teenage Dream, Katy Perry

Älä katso ikinä taaksesi. Kyseisen kohdan kuulee useissa rakkauslauluissa, jossa karataan kauas pois, paetaan menneisyyttä ja jatketaan elämää kuin sitä ei ikinä olisi ollutkaan. Aloitetaan kaikki alusta. Ärsyttävän täydellistä. Tulee mietittyä onko kyseisiä tilanteita olemassakaan, mutta olen huomannut että joillain tasoilla kyllä. Joskus on pakko päästää irti. Hankalintahan se on jos ko. ihmistä ei voi kokonaan kadottaa elämästään, vaan joutuu katselemaan vierestä kuinka hän nousee jaloilleen heti kaaduttuaan, jatkaa elämää ja vähitellen unohtaa sinut. Jospa vain jonain päivänä voisit unohtaa hänet. Olla hänen seurassaan kärsimättä. Voisit olla katsomatta taaksesi. Ja heikkoina hetkinä et kääntyisi edes kurkistamaan ja muistelemaan sitä miten menetit jo kauan sitten.

"I see your face in my mind as I drive away
'Cause none of us thought it was gonna end that way
People are people and sometimes we change our minds
But it's killing me to see you go after all this time"~Breathe, Taylor Swift

"Olen kaivannut sinua", "On ollut ikävä", "Oli ikävä" jne. tai pelkkä tietty katse voi kertoa sinulle että sinua on oikeasti kaivattu ja ikävöity. Tämän asian tänään mieleeni toi vanha tekstiviesti. Viesti on vanha mutta tiedän/toivon että se on edelleen ns. "voimassa". Ikävöiminen. Sitä on hankala sanoiksi pukea. Usein ehkä siksi se jää useilta sanomatta sille toiselle osapuolelle, vaikka niin asiat oikeasti olisivat. Ei vaan uskalla sanoa sitä, kun ei voi tietää onko se toinen osapuoli edes samassa tilassa kanssasi. Sen kertominen kuitenkin kertoo minulle että minua on mietitty ja minusta huolehditaan. Että joku välittää. Joka kerta se tulee yllätyksenä, jos joku sen suoraan sanoo "päin naamaa". Aina joka kerta tunnet itsesi jotenkin erityiseksi, ehkä jopa hiukan paremmaksi ihmiseksi ja ystäväksi. Ehkä et sittenkään ole niin huono ystävä kuin kuvittelet. Mielestäni on surullista että ihmiset eivät sano toisilleen kaipaustaan niin usein kuin siltä oikeasti tuntuu. Itse kyllä usein käytän lausetta "On ollut ikävä", sillä haluan ko. ystävän tietävän hänen olevan jotain muutakin kuin vain kaveri tai pakollinen seura jonka kanssa viettää aikaa. Usein sitä miettii painaako Lähetä -nappia tämän kaverin kohdalla. Tietenkin lähemmissä ystävyyssuhteissa sen vain tietää katseesta tai hymystä ja niin sanomattamista lauseista kuin sanotuistakin, että on ollut ikävä. Halaus kertoo myös saman asian äänettömästi, mutta ei ehkä niin syvällisesti.

"I'd tell you I miss you but I don't know how"~The Story of Us, Taylor Swift

Vanhojen asioiden muisteleminen. Jos pitäisi luetella asioita missä olen hyvä niin siinähän olen aivan loistava! Tämänkin pistän herkän omatunnon piikkiin, joka kolkuttaa ärsyttävän pienistä ja etenkin vanhoista seikoista. Ja yksinkertaisesti en osaa päästää irti. Ei se sinänsä minua haittaa, itseppähän siitä kärsin. En vain osaa lopettaa. Ja ehkä en siihen ikinä opi.
        Muisteleminen. Ihana tapa viettää kokonainen ilta aivan yksin tyhjässä talossa. Nauraa, itkeä, katsoa vanhoja valokuvia ja tekstiviestejä tai vain miettiä jo melkein unohtuneita asioita jotka tekevät sinut onnelliseksi. Tänään löysin vanhan kortin, joka teki minut onnelliseksi ja sai muistelemaan niitä legendaarisia "vanhoja hyviä aikoja". Tänään oli kyllä suoraansanottuna niin tylsä päivä että tämä päivä oli vain ohikiitäviä hetkiä, ei yhtään pysyviä muistoja. No, toivottavasti huomenna tapahtuu jotain josta voi keräillä muistoja jo seuraavia tylsiä iltoja varten, jolle voi sitten nauraa itsekseen.

"I wish today it will rain all day
Maybe that will kinda make the pain go away
Trying to forgive you for abandoning me
Praying but I think I'm still an angel away"~Fly, Nicki Minaj feat. Rihanna

Juuri äsken loppui telkkarissa Harry Potter ja Salaisuuksien Kammio. Telkkarin avasin itseasiassa vahingossa ja valitettavasti näin pätkän ja tottakai se piti loppuun asti nähdä. "Suurena käärmeitten ja muitten matelijoitten ystävänä" tämä oli aivan mahtava leffavalinta ja nyt pelottaa käydä nukkumaan. Aivan varmasti tuolta pimeydestä loistaa kohta kaksi suurta keltaista basiliskin silmää... Loistavaa, hyvä minä! Siispä jään vielä valvomaan.

"I'm staying up all night hoping
Hittin' my head against the wall"~Your Love Is My Drug, Ke$ha

run away you and me

"Can you feel me when I think about you?
With every breath I take
Every minute, no matter what I do
My world is an empty place

Like I've been wonderin' the desert
For a thousand days

Don't know if it's a mirage
But I always see your face, baby

 

The stars are burning
I hear your voice in my mind
Can't you hear me calling
My heart is yearning
Like the ocean that's running dry
Catch me I'm falling

It's like the ground is crumbling underneath my feet
(Won't you save me?)"~A Year Without Rain, Selena Gomez

Rakastan kyseistä kappaletta, vaikka se saakin mieleni usein maahan. Sanat ovat niin hienot ja täydellisen osuvat. Siitä tulee silti mieleeni että onneksi en ole noin täydellisen riippuvainen kenestäkään. Ehkä. En tiedä.

        Taas on kaunis keväinen päivä ja minä istun sisällä, nautin viileydestä ja luen kirjaa. On ihana pitkästä aikaa paeta kirjan maailmoihin ja ajatella ettei minulla sentään asiat noin huonosti ole. Minua ei jahtaa Voldemort tavoitteenaan saada minut pois päiviltä mukanaan varmaan ziljoona karmivaa kuolonsyöjää (Toivottomasti kukaan tosielämän viholliseni ei oikeasti suunnittele tosissaan murhaani, vaikka kyllä uhkailuja riittääkin aika-ajoin. Voi että kun tuntee itsensä rakastetuksi :D). Rakastan tätä kirjaa ja luen sitä jo kolmatta kertaa kyllästymättä, mutta kirjan synkkyys ja toivottomuus saavat minut usein kavahtamaan kirjasta kauemmasta ja istumaan tutun ja turvallisen koneeni ääreen. Olisi pitänyt valita joku vähän vähemmän masentava kirja, mutta eihän tätä nyt enää voi lopettaa.

        Kevät. Mitä keväästä tulee minulle ensimmäiseksi mieleen? ... Odottamisen aika. Tuleva kesä. Muutokset. Rauha. Purot tienvarsilla. Vihreys. Tuulenvire kasvoilla. Lämpö iholla. Paljan jaloin kävely. Auringonsäteet. Kuopat tiessä. Aamun sumu. Vanhat lehdet maassa. Pyörän selkään hyppääminen ja ajaminen sinne minne huvittaa. Tulevaisuuden suunnittelua. Pihatyöt. Hiekan ja soran narina tienpinnassa. Kuusenneulaset. Pilvetön taivas. Utuinen metsä. Haaveilu. Linnunlaulu. Hiljaisuus. Vapaus. Perhoset. Valokuvaus. Pysähtyminen ja miettiminen. Ja ajatukset vaeltavat jossain aivan muualla.

"So close your eyes
Escape this town for a little while"~Love Story, Taylor Swift

Usein tuntuu että haluan vain juosta jonnekin. Lähteä kävelemään ilman päämäärää vain sinne suuntaan minne huvittaa. Pysähtyä jossain vaiheessa. Istua alas, miettiä ja katsoa maisemaa. Sitten nousta ylös, jättää kaikki ongelmansa sinne ja kävellä rauhassa kotiin.

"Made a wrong turn, once or twice
Dug my way out, blood and fire
Bad decisions, that's alright
Welcome to my silly life
Mistreated, misplaced, misunderstood
Miss 'No way, it's all good', it didn't slow me down
Mistaken, always second guessing, underestimated
Look, I'm still around"~Fuckin' Perfect, P!nk

Yllämainittu pätkä kuvastaa ainekin omasta mielestäni aika paljon ajattelutapaani. Ehkä olenkin jo se vahva ihminen, mitä aiemmin olen vain halunnut olla. Ehkäpä. Ehkäpä en.

feels like it's all a big mistake

Tänään kaikki tuntuu aivan väärältä. En tiedä miksi sanoin noin, mutta en voi sanoiksi sitä paremmin pukea. Kaunis keväinen päivä, olen nauttinut hetkistä yksin ja ystävien kanssa, mutta silti mieleni ei ole ollut samassa paikassa kuin minä. Ajatukseni vaeltavat kuin etsien sitä ajatuskohtaa missä lukee "Normaali ajattelutapa, Relaa". Mutta on liikaa asioita mielessä, tälläkin hetkellä. Jos joku nyt esimerkiksi tulisi minulta nyt kysymään mitä tein tänään, pitäisi kyllä hetki miettiä että teinkö minä sitten jotain tänään? Olo on kuin joku olisi vienyt muistikortin pääni sisältä ja pyyhkinyt siinä samalla mielipiteeni ihmisistä. Ja nyt tuntuu että heidät pitäisi arvioida uudelleen. Kuin en voisi luottaa kehenkään enää.

"Cause I fear I might break
And I fear I can't take it
Tonight I'll lie awake feeling empty
Some things I'll never know
And I had to let them go
I'm sitting all alone feeling empty"~Pressure, Paramore

Sekava mielialani ei tee kirjoittamista yhtään helpompaa. Syytän tästä kyllä univelkoja ja liikaa ajattelua taas vaihteeksi. Minua ei ole luotu kaikeki vain miettimään ihmisten sisäisiä ajatuksia ja tunteita. Ja senkun aloittaa sitä on vaikea lopettaa. Tämä kuulostaa taas niin masennus nyyhkytykseltä, mutta ei se sitä ole. Tämä vain on aivan uusi räjähtänyt ongelma käsissäni, kuin joku olisi heittänyt syliini palavan räjähteen ja nyt sitä on enää myöhäistä heittää pois. Täysin typerää että mietin ja vatvon mielessäni turhia elämän sivulauseita. Mutta tästä ko. aiheesta on muodostumassa päälause, aivan selkeästi päälauseen tapainen asia elämäni äidinkielen kirjoitusharjoituksissa. Ei siitä sen enempää. Ulkopuolinen hymy vain pettää minun tapauksessani, oikeasti mieltäni vaivaa tälläkin hetkellä niin moni asia etten pysy laskuissa mukana. En vain osaa, tai edes halua, miettiä ja murehtia niitä muiden ihmisten seurassa.

"But I wear the biggest smile"~Misery Business, Paramore

Mielipiteet. Tuntuu että tänään olen niitä omia vahvoja ja melkolailla suoria mielipiteitäni hirveästi joutunut puolustamaan ja miettimään ovatko ne vain jumiutuneet sellaisiksi ja aionko niitä ikinä vaihtaa. On kauheaa miettiä aikaa niin paljon eteenpäin että päätöksillä mitä teemme nyt olisi merkitystä jonkin ajan kuluttua, muuta kuin sanahelinää. Se on ainoastaan hirveän ahdistavaa. Sekin on jo kauheaa jos pitäisi nyt päättää mitä haluaa tehdä ensi viikonloppuna. Järjetöntä. Haluan elää päivän kerrallaan ja miettiä nykyisin mielipiteeni päivän ja fiiliksen mukaan, enkä pysähtyä miettimään seurauksia ja entisten mielipiteitteni parasta ennen -päivänmäärää. Pelottaa, sillä tuntuu että olen muuttamassa liikaa ajatustapaani. Haluan elää vielä enemmän hetkessä, jos se jotenkin vain on mahdollista. Haluan olla vahvempi ihmisenä, vastustaa ja olla erimieltä. Koska miksi pitäisi olla niinkuin muut? Muiden mielipiteitten seuraaminen, se peruslause jonka kuulee aina ja jota osaa odottaa; "Niin kai minäkin sitten kun muutkin" näyttää kaikille vain kuinka heikko ihminen sisäisesti oikeasti olet ja kuinka oikeasti pelkäät. Sinä päätät itse elämästäsi, sinun valintasi on valita päätätkö itse vai menetkö massan mukana. No, jonkunlainen sisäinen oma päätöshän sekin on jos päätät mennä massan mukana. Itselleni omat mielipiteeni ja päätökseni ovat tärkeitä sillä juuri ne erottavat minut usein muista. Ehkä tämäkin menee siihen kategoriaan että pelkään tulla unohdetuksi.

"Well I refuse, I refuse, I refuse"~Misery Business, Paramore

"It's just my humble opinion but it's one that I believe in"~Playing God, Paramore

En ymmärrä. Tänään en vain ymmärrä. Itseäni tai muita ihmisiä. Mietin liikaa tulevaisuutta ja sitä mitä huominen päivä tuo tullessaan. Kuinka kestän sen pystypäin? Kuinka pidän edes jotain vanhaa tuttua mukanani matkan varrella? Kaikki kolme vuotta yläasteen varmaan ensimmäisistä päivistä asti olen odottanut sitä päivää että pääsen pois sieltä, että pääsen aloittamaan kaiken taas alusta. Mitä jos en enää haluakkaan? Jos haluan pitää asiat näin miten ne ovat (paria pikkuseikkaa lukuunottamatta)?  Jos pidän asioista näin miten ne ovat nyt ja haluan pitää ne näin? Valitettavasti se ei ole mahdollista, mutta kaikki muuttuu liikaa ja aivan liian nopeasti. Kunpa vain olisi aikakone, matkaisin ehkä viime kesään, ehdottomasti parhaaseen kesääni ikinä, mutta sielläkin, yllätys sinänsä, tekisin aika monta asiaa toisin. No, minkäs sille enää mahdat. (Siitä kesästä lisää sitten joskus toiste.) Kesän jälkeen eläisin uudestaan sen synkän ja toivottoman viime syksyn, mutta tietäen salaa sisälläni että asiat kääntyvät parhain päin talvella. Ja talven jälkeen joutuisin samaan pisteeseen kuin alotinkin, eli pelkäämään huomista päivää.

"Second chances they don't ever matter
People never change"~Misery Business, Paramore

Yllämainittua kohtaa kyseisestä laulusta mietin yhtä useasti kun kuuntelen tätä laulua. Ihmisten muuttumisesta. Toistaiseksi olen samaa mieltä laulun kanssa, mutta senkin olen myös huomannut että kaipa ihmiset sitten vähän huomaamattamme sitten muokkautuvat vuosien varrella. Mutta ei niin paljon että sitä voisi kutsua muuttumiseksi, parempaan tai pahempaan suuntaan. Ja toisista mahdollisuuksista. Ehei, en usko, mutta ei niistä sen enempää.
         Olen nyt huomannut etten tunne ihmisiä yhtään, että näen vain harvojen läpi oikeasti mitä he ajattelevat. Sitä aina tulee sanottua; "Kyllä mä sen tyypin tiedän" tai "Mä meen takuuseen siitä ihmisestä ettei se voisi ikinä..." . Kuinka hyvin oikeastaan tiedämme ns. kaverimme? Kaverin ja ystävän raja on pieni, mutta samalla niin suuri. Koska ystävistämme voimme mennä usein takuuseen ja puolustaa heitä vaikeissakin tilanteissa. Mutta kavereille emme kerro salaisuuksiamme, vuodata ongelmiamme tai lohduta heitä sydänsuruissaan. Miten voimme siis ikinä saada heistä tietoomme mitään jos he eivät itse itsestään mitään kerro (niinkuin minä esimerkiksi. Alan pikkuhiljaa ymmärtää kavereitani jotka sanovat että ärsyttää kun en tiedä sinusta mitään. Anteeksi, en voi sille mitään, yritän parhaani)? Ennen kaikkea miten voisimme luottaa heihin ja yhtäkkiä kertoa koko elämäntarinaaamme heille? En vain ymmärrä missä kohti sitä tutustuessa pitäisi itsestään kertoa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Olen pitänyt itseäni avoimena ihmisenä, mutta ehkä en sitä ole. Tai sitten pitää vain opetella puhumaan edes vähän itsestäkin.
     En edes ymmärrä miten tämä aihe ystävyyteen loikkasi. No tätä minä mietin tänään.

"I thought I had you figured out
Something's gone terribly wrong
You're all I wanted"~Haunted, Taylor Swift

I'm such a tragedy

"I'm dancing with tears in my eyes
Just fighting to get through the night
I'm losing it
With every move I die
I'm fading, I'm broken inside
I've wasted the love of my life
I'm losing it
With every move I die

When did I become such a hypocrite?
Double life, lies that you caught me in
Trust me I'm paying for it
With every move I die"~Dancing with tears in my eyes, Ke$ha


Yllämainittu laulu ei ole kuulunut ehdottomiin suosikkeihini, mutta tänään olen sitä jostain syystä kuunnellut monesti. Ehkä en sittenkään ole vielä päässyt ylös masennuksestani. Haluaisin jo kovasti nousta ylös ja jatkaa elämää, mutta joku vetäisee jalat alta aina kun yritän nousta. Positiivista ajattelutapaa yritän silti harjoittaa, mutta kohtuudella ettei tulisi feikki vaikutelma. Ed. kirjoituksessani puhuin ihmisten vaikutelmista minusta ja toivon todella ettei "feikki" ole kenenkään mielipide, vaikka eri ihmisten kanssa olenkin todella erilainen persoona.
        Juuri tuota äskeistä tekstiä kirjoittaessani kuulin kun kännykkääni saapui tekstiviesti. Teksti sisälsi niin paljon inside- juttua että voisin sen täälläkin kertoa, mutta en halua. On kuitenkin ihana tietää että joku välittää minusta, oikeasti ja syvästi juuri minusta. Omituisesta ja sekopäisestä minusta, miljoonine sivupersoonineen. Olen usein miettinyt olisinko ystäväni, jos olisin joku muu tässä hullussa elämässä. Onneksi siihen ei tarvitse ikinä miettiä vastausta loppuun.


"I'm the question and you're of course the answer"~S.O.S. (Rescue me), Rihanna 


Ihmissuhteet. Voi kunpa sitä voisi etukäteen suunnitella keneen tutustuu, kenen kanssa ystävystyy ja kenen kiertäisi kaukaa. Näkisi silmissään jo valmiin loppuratkaisun olisiko suhde oikea vai väärä. Monet sydänsurut vähentyisivät, mutta sehän olisi aivan liian täydellistä ja menisi tylsyyden puolelle. Ja ehkä samalla katoaisi elämän ja ystävyyden hohdokkuus. Tosielämässä kun näkee sitten kuka oikeasti jää siihen rinnalle ja kuka katoaa sanaa sanomatta vaikeina aikoina. Itseltäni löytyy kyllä laidasta laitaan lukuisista vihollisista parhaaseen ystävään ja monta muuta erityyppistä ihmistä siinä välillä. Tuntuu kuin elämään ilmestyisi erilaisia ihmisiä ja jokaiselle on oma tehtävänsä. Yksi on se joka tietää sinusta kaiken, toinen se jolle kerrot kaiken ja kolmas se "hyvänpäiväntuttu" ja miljoonia muita erilaisia ihmisiä eri rooleineen tässä maailman näytelmässä. Sitä vain mietin että mitä varten sitten on vihollisia? Jotta elämämme ei kävisi tylsäksi? Jotta saisit salaiset sisäiset aggressiosi puretuksi? Kun on hyviä niin on pahojakin? Jos joku keksii niin saa kertoa minulle. Taidan kyllä muutenkin olla sellainen helposti vihattava tyyppi, mutta sitä teen joskus aivan tarkoituksellakin. Ehkä se johtuu siitä että en halua tulla unohdetuksi, koska silloin jään ihmisten muistiin parhaiten. Ja on myös hauska käydä ihmisten hermoille. Tiedän, ilkeä. Niin olen ja salaisesti hiukan ylpeä siitä. Eipähän minua unohdeta niin helpolla.


"I can't take it see it don't feel right
You got me tossing and turning i can't sleep at night"~S.O.S. (Rescue me), Rihanna 


Omatunto. Sitä olen miettinyt paljon tänä iltana. Itselleni se sattuu olemaan herkkä kolkuttamaan, mutta usein vähän vähemmän tuntemilleni ihmisille se ei useinkaan kolkuta. Sillä tuntuu, että viime aikoina se on alkanut kolkuttaa useimmin vähän erikoisten ihmissuhteitteni ja vieraiden ihmistenkin takia. Se jo kertoo etten ole tunteeton (vaikken sitä ole väittänytkään vaikka minulle sitä usein sanotaankin. No, huipulla tuulee...), mutta mietin vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat. Joko he vain esittävät tai sitten on joku pahasti pielessä. Omatunto kai vain yrittää omalla tavallaan kertoa ihmiselle että; "Hei haloo, mitä tuli tehtyä?!". Jotkut eivät sitten sen ääntä kai kuule tai eivät välitä. Itseäni sellaiset ihmiset ärsyttävät, koska useinhan se esittämistä onkin. Yritetään olla kylmänviileitä ja pitää tunteet sisällä, kuin niissä olisi jotain häpeämistä.

"The way you move is like a full on rainstorm
And I'm a house of cards"~Sparks fly, Taylor Swift

Tänään olen tuntenut itseni hyvin hankalaksi. Tunne on usein mielessäni kun kuuntelen esimerkiksi muiden mielipiteitä minusta tai riitelen jonkun kanssa. "Helposti väärinymmärrettävä"-kyltti pitäisi roikkua kaulassani miltei aina ettei vain pääsisi unohtumaan keneltäkään. Ehkä pitäisi sellainen hommata. Tuntuu että niin perheessä kuin kaveripiirissäkin moni asia jää tekemättä kun en esimerkiksi tule toimeen joittenkin ihmisten kanssa tai suostu tekemään jotain. Minä? Hankalako? -Tottakai ja sen myös myönnän. On sentään hyvä että ymmärrän sen itse. Joidenkin ihmisten kanssa ei vain ole tarkoitettu tulla toimeen, vaikka näissäkin asioissa vain hankaloitan itse itseni oloa miettimällä. Minkäs sille mahdan. Olenhan vain ihminen.

too many thoughts to fall asleep

Koko viikko on mulla mennyt vähän huonoissa tunnelmissa. Riidellessä, murehtiessa, valittaessa ihmisille ja miettiessä. On tuntunut että kaikki kaatuu vaan päälle ja tämä on nyt niitä harvoja kertoja jolloin oikeasti masennuin ja kunnolla. Pää räjähtää liiasta ajattelusta (jota en liiemmin muuten harrasta, "Carpe Diem" tyylinen ihminen kun taidan olla). On liikaa asioita huolehdittavana. Tuntuu etten enää yhtään tiedä mitä haluan, mistään.

"I don't know what I want
So don't ask me 'cause I'm still trying to figure it out
Don't know what's down this road
I'm just walking, trying to see through the rain coming down"~A Place in This World, Taylor Swift

5 päivää on mulle hirvittävän pitkä aika murehtia, sillä yleensä asia unohtuu tyystin jopa parissa minuutissa ja ns. unohdan olla huonolla tuulella. Huonotuulisuus, se ei vaan taida olla mua varten. Kokonainen iltapäivä ollut aikaa vain minulle ja ajatuksilleni ja yksin kotona olen saanut olla miltei koko ajan. Nyt tuntuu kuin koko pää löisi tyhjää, en saa ajateltua enää epämieluisia asioita. Kuin hyttysiä inisisi pääni sisällä, (tässä vaiheessa muistuttaisin paljonko kello on kun kirjoitan tätä + siihen viikon univelat päälle) kuin aivot eivät enää haluaisi ajatella mitään. Silti mietin vaikka tuntuu että joku yrittäisi sitä estää. Mietin huomista päivää, mitä jos heräänkin ja tämä kaikki olikin unta? Ahdistun kun mietin huomista päivää, en kuollutkaan stressiin perjantaiksi että kaikki ongelmani olisivat ratkenneet. On se vaan niin hankalaa tää elämä. Taidan itsekin tehdä siitä vielä vähän hankalampaa itselleni elää aina toisinaan, tai ainekin siltä välillä tuntuu.

"And tomorrow's just a mystery, but that's okay"~A Place in This World, Taylor Swift

Eniten mietin tällä hetkellä mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. En yleensä sitä ajattele, kun en siitä pahemmin välitäkään, mutta nyt se jotenkin pistää esiin ihmisten lauseista. Toiselle olen tylsä tosikko, toiselle aggressiivinen riidanhaastaja, toiselle kylmänviileän kypsä (niinpä! mitä ihmettä?!) turhamainen ärsytys, toisille omituinen sählä ja toisille hauska ikuinen realisti ja toiselle tunteeton hienohelma ja niin edelleen. Kuinka yksi ihminen voi taipua niin moneksi? Pitäisikö siitä olla ylpeä? Mielestäni ei, sillä tuntuu siltä ettei kukaan oikeasti tunne MINUA. Sitä aitoa ja alkuperäistä, hiukan näitten kaikkien sekotelmaa. Usein pysähdyn itsekkin miettimään kuka näistä elämäni roolihahmoista oikeasti olen ja kuka haluaisin olla. Ikinä ei taida järkevää vastausta löytyäkkään.
       En vain malta nukkua. Tuntuu kuin se olisi toissijainen seikka suurien asioiden rinnalla. On niin paljon muuta. Ihana hiljaisuus miettiä syntejä syviä. Tuntuu hyvältä että taisin juuri päästä pois masennuskuopastani jossa makasin 5 päivää huutaen apua. Pelastusrenkaita tulikin monelta suunnalta, mutta taisin hylätä ne kaikki. Tämä on tämä inhottava täydellisyyteen pyrkivä minä jonka heitän yli laidan aina kuin suinkin voin. Siitä minästä en pidä sitten yhtään, kaipa se vain on niin pahasti vastoin arvojani. Nyt kuitenkin kun nousin kuopastani on hauskaa huomata että löytyyhän multa vielä jotain muutakin ajatuksia kuin huonoilla asioilla mässäilyä. Mutta nyt en murehdi. Mietteeni juuri nyt taitaa olla vaan perus: "Ihan sama!", mutta sotahuudon kaiulla ja nyrkit pystyssä heiluen. En enää välitä teistä ...

"Oh, I'm scared to see the ending
Why are we pretending this is nothing?"~ The Story of Us, Taylor Swift

No en voi väittää ettenkö välittäisi. Edes ihan vähän. Hitto, kuka kadottaisi kaikki pissikset maan päältä?!

'cause I got the sunshine

Heipähei!

Got the Sunshine -blogissa kerron enimmäkseen ajatuksistani ja mietteistäni, tarkoituksena selventää ei aina niin selkeää ajatustenjuoksuani. Useampikin kaveri on usein tullut sanomaan, että ei oikeastaan edes tunne minua kovin hyvin monenkin vuoden ystävyyden jälkeen. Syy siihen on yksinkertaisesti se, että en vain osaa kertoa itsestäni muille. Olen enemmän se lohduttava olkapää joka kuuntelee muiden murheita ja yrittää siinä samalla selvittää omia ongelmiaan. Mutta nyt koitan kertoa itsestäni, elämästäni ja tunnelmistani, toivottavasti jäät lukemaan lisää.

Mutta nyt jotain minusta.
Olen 15-vuotias ilopilleri ja totaalinen sählä käpykylän ulkopuolelta keskeltä ei mitään. Rakastan ystäviäni yli kaiken ja tulen ainekin mielestäni hyvin toimeen ihmisten kanssa (ainakin niitten joiden kanssa haluan tulla toimeen). Hyvin sarkastinen ja vahva persoona, joka ei pahemmin anna kenenkään hyppiä silmilleen. Omia mielipiteitä löytyy ja temperamenttisuutta ei pahemmin puutu. Outoa kyllä että perheen ainoana lapsena kaipaan paljon rauhaa ja hiljaisuutta, vaikka yleisesti on hankala pysyä hiljaa 2 minuuttia kauempaa. Iloisuudellakin on tottakai toinen puolensa, vaikka sen osaankin helposti peittää, että sitten kun masentaa niin kaikki kaatuukin kunnolla sitten päälle. Musiikki on todella tärkeä osa elämääni, kuuntelemiani lauluja kuuntelemalla saisi ehkä enemmän selville minusta kuin mitä itse osaisin kertoa. Osaan olla myös aika ujo oudoissa ja uusissa tilanteissa ja hirvittävä esiintymiskammokin löytyy, vaikka pidän laulamisesta. Muita harrastuksia sitten taitaa olla klassinen baletti ja seukkarilla käynti. Lemmikkeinä löytyy kani ja koira.

Olipas todella sekava ja hyppivä esittely mutta koittakaa kestää :)
Niin ja siitä vielä että ajattelin pysyä nimettömänä välttääkseni vääränlaiset lukijat, mutta eipä taida olla hirveän vaikea arvata kuka olen? :D

"What would you wish for if you had one chance?"~Airplanes, B.O.B. feat. Hayley Williams