Minä.
Minä olen jotain liian kaukaista tavoitettavaksi. Liian iso pala purtavaksi. Läsnä, mutta aina jossain muualla mielessään. Iloinen, mutta silti surullinen. Jotain liian heikkoa ja särkyvää, mutta ulkoa jotain niin kovaa ja lävitsepääsemätöntä. Sisälläni liikaa asioita, jotka haluaisin vain huutaa ulos. Herkkä, ehkä liiankin, mutta ei näytä sitä kellekkään. Piiloudun katseilta ja pelkään huomista. Pidän itseäni säälittävänä ja mitättömänä, katoan tosipaikan tullen. Toivon pääseväni vielä joskus näyttämään mihin minusta on ja antaa ihmisten oppia tuntemaan minut. ~Minä vain.
Sinä.
Olet jotain niin sanoinkuvaamatonta. Uskomatonta, epätodellisen onnellista. Upeaa, ainutlaatuista ja toivo, joka saa minut nousemaan aamulla ylös sängystä. Sinun vuoksesi elän. Ei olisi mitään ilman sinua. Sinua varten ei ole sanoja, olet vain jotain liian hyvää. Olet ainoa mikä pysyy ja se miten tarvitsen sinua saa minut tuntemaan itseni heikoksi heti kun olet hetken poissa. Toivon että tiedät kuinka paljon merkitset minulle. ~Kultaseni, ei vaan sun on pakko olla jotain platinaa.
Hän.
Hän on jotain niin erilaista ja ylitsepääsemätöntä. Kaunista, mutta tappavaa. Pahaa mutta hyvää. Jotain liian syvällistä ja luotaantyöntävää, tavoittamatonta. Samalla niin puoleensavetävää ja herkkää, ulkoa välinpitämätöntä. Kukaan ei saa selvää hänen ajatuksistaan ja hän näyttää siitä kärsivän. Hän osaa tehdä päivästäni aina paremman tai vielä helpommin toisin päin. Hän muuttaa minua ja se saa minut pelkäämään. ~Ystävä.
Me.
"Me" on termi jota en uskalla enää käyttää huonojen kokemuksin takia. Onko sellaista ikinä ollutkaan? Katoavaista oli sekin, josta ennen olin riippuvainen. Se kaikki on menneisyyttä, kaukaista unta joka ei tunnu enää totuudelta. Vaiettu ja unohdettu. Ehkei sitä ikinä tapahtunutkaan? Oliko se kaikki valhetta? Olit kaikkeni, merkitsinkö minä sinulle yhtään mitään? Sinä lähdit, mutta kyynel ei sen vuoksi enää kuivu kasvoilleni. Se ettet enää ikinä tule takaisin, saa vanhan kivun takaisin ja kyynelet silmiini. Minulle olet kuollut. ~Minä ja entinen sinä.
Te.
Te olette jotain niin tärkeää ja rakasta. Uutta ja vanhaa. Jokainen päivä on kanssanne erilainen. Saatte minut elämään, saatte minut tuntemaan, kuin olisin elossa jälleen. Teette kaikesta hiukan helpompaa. Annatte hengentärkeää aikaa, kuin helpotusta jolloin voin hetken hengittää. Olette voimavarani, tukipylvääni ja olette jokainen omassa tehtävässään korvaamattomia. He ohjaavat minut takaisin polulle ja potkaisevat jatkamaan matkaa oikeaan suuntaan. Olette määränpääni joiden avulla jaksan eteenpäin. Olette kaiken hymyni ja ajatusteni takana ja ikuisesti sydämessäni, vaikka lähtisittekin toiseen suuntaan. ~Ystävät
He.
He ovat niin eri maata. Sanamme eivät ikinä osu yhteen. Liian erilaisia, liian samanlaisia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. On kai mentävä lävitse. Jotain niin turhaa mutta pakollista. Luontoni kaltaista. Jotain niin huvittaa mutta samalla niin vakavaa. Miksi siitä pitää tehdä niin vakavaa? Joidenkin kanssa ei vaan voi tulla toimeen, vaikka haluaisi. Ja se on ainoastaan surullista. ~Viholliset.
...
Kaikki nämä ihmiset elämässäni, kaikki jollain tavalla tärkeitä ja rakastettavia. Silti kuin he eläisivät näkymättömän muurin toisella puolen. Kaukana minusta. Kukaan ei näe tai kuule totuutta minusta. Kukaan ei näe ilmiselviä asioita. Kuin kaikki olisivat jaoteltu toiseen joukkueeseen. Muut vastaan minä. Kuka nousisi vastarintaan ja tulisi muurin toiselle puolen? Minun puolelleni. Puolustaisi minua, taistelisi puolestani, kasaisi palaseni, ottaisi kivun pois ja kantaisi minut onnelliseen ja huolettomaan huomiseen. Nuo viimeiset sanat tuosta lauseesta saavat mieleeni väistämättä vain yhden asian; kuolema. Ehken nyt sitä tässä rupea odottelemaan sentään, kyllä tämä tuska ennen sitä loppuu, joskus vielä nauran tälle kaikelle, mutta se tuntuu kaukaiselta maaliviivalta johon tähtään viimeisillä voimillani. Mutten vielä kun jalkani eivät vielä edes kanna ja kuin itse juuri tässä haluaisinkin olla. Odotan sitä että kerrankin minä pääsen olemaan se joka lähtee kävelemään sinne toiseen suuntaan, maaliviivan saavutettuani. Siihen asti itken tuskissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti