Ymmärrän nyt, juuri tällä hetkellä, ihan liian monta puolta itsessäni. Muserrun palasiksi ja voimattomana yritän kasata itseäni kuin palapeliä, jotta jaksaisin edes itkeä. Mikään pala ei osu kohdalleen.
Hukutan ajatukseni pinnallisuuteen. Vilahdan punaisen verhon taakse ja hengitän raskaasti. Ajatukseni hakkaavat kuin fyysiset iskut ja päätä särkee. Taivas on sininen, taivas on sininen, ajattelen ja jatkan hymyilemistä. Ymmärrän nyt. Kuin vallasta huumaantuna huomaan kuinka osaan rakentaa itselleni minkälaisen minäkuvan tahansa, minkälaisena vain haluan kenellekin ihmiselle näyttäytyä. Saan olla kuka tahansa ja seuraavassa hetkessä vaihtaa roolia. Heilautan viittaani ja katoan varjoihin. Pohjimmiltaan silti olen se ikuinen pelokas ihmisen alku uskottelee itselleen olevansa kehityskelpoinen langeten aina uudelleen ja uudelleen samoihin heikkouksiinsa. Jatkaen ikuista takaa-ajoa. Kilpailu itseäni vastaan, kuin olisin itse suurin heikkouteni jonka haluan vain piilottaa katseilta ja haihduttaa olemattomiin. Ymmärrän, etten oikeasti osaa vihata ketään. Jälleen uusi roolihahmo ilkeine kommentteineen, joista yhtäkään sanaa hän ei oikeasti tarkoita. Se kaikki viha kääntyneenä itseeni, jonka muunnan feikin itserakkauden puolelle; "Ah, olen niin ihana!" Kunnon diiva.
Liian väsyneenä ja vähän nukkuneena kaikki tuntuu masentavammalta ja draamakuningatar puolellani saan kaiken kuulostamaan puolet pahemmalta kuin todellisuus oikeasti on. Ironisinta, että tuhrin kasvoni kyyneleisiin samalla kun luen ystävän 10 sivuista viestiä ja kirjoitan viestiä: "Kyllä se siitä :)" Valehtelijaksi minua sitten pitäisi kutsua? Tämän muurin läpi ei sitten tulla, olen kova kuin kivi ja blaa blaa. Toisella puolen näkisit sen pelokkuuden joka saa silmäni kiilumaan tässäkin yössä kosteina, koska en osaa luottaa ihmisiin. Haluan muuttua, jotta voisin näyttää sen oikean puoleni. Päättäväinen viisastelija jonka yli ei noin vain astua on yksi perushahmoistani. Mutta oikea puoli... Niin minkä niistä? Niinpä. Haluan vain juosta, näytellä itseni ulos tästä ja loihtia kasvoille takaisin tuon maskin, jonka takaa voisin katsella vierestä muitten iloista elämää ja jättää huomioimatta sen oman pahan olon. Olen aina vain välittänyt enemmän muista kuin itsestäni. Mistäs tämä herkkä ihminen ilmestyi? Aha, hän menikin jo. Kuin palaisin sisältä välittämättä siitä, vaikka kärvennyn jatkan vain hymyn piirtämistä kasvoilleni. Mietin sitä kaikkea mitä voisin saada, jos uskaltaisin astua takaisin lavalle. Ehkä kerrankin haluan vain ja ainoastaan valokeilaan. Antaisin yleisön nähdä ne kaikki miljoona puoltani kaikkine ristiriitaisuuksiin. Olla välittämättä kelpaanko vai en. Voisiko nyt olla minun hetkeni loistaa? Nyt sen päätin. Haluan olla minä. Haluan nousta takaisin lavalle ja huutaa. Kerrankin tavoittelisin niitä tähtiä joita itse haluan, en niitä mistä muille olisi hyötyä. Ensimmäinen askel. Ei, ehkeivät he hyväksy minua sellaisena kuin olen. Toinen askel, itken ja pitelen hädissäni muuristani joka luuhistuu aina vain kun lähestyn kolmatta porrasta, mutta jatkan silti. Kurkotan, mutten ikinä onnistu yksin, asia jota en tule ikinä ymmärtämään. Kohtalon ivaa, kun luuhistun viimeiselle portaalle.
"There's a fire starting in my heart
Reaching a fever pitch and it's bring me out the dark
Finally I can see you crystal clear
Go ahead and sell me out and I'll lay your ship bare
See how I'll leave, with every piece of you
Don't underestimate the things that I will do
There's a fire starting in my heart
Reaching a fever pitch and it's bring me out the dark
The scars of your love remind me of us
They keep me thinking that we almost had it all
The scars of your love, they leave me breathless
I can't help feeling
Baby, I have no story to be told
But I've heard one of you and I'm gonna make your head burn
Think of me in the depths of your despair
Making a home down there as mine sure won't be shared
We could have had it all
Rolling in the deep
You had my heart inside your hand
And you played it to the beat"~Rolling In The Deep, Adele
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti