Without you, I don't even have a pulse
I am so delusional
When did I become such a hypocrite?
Double life, lies that you caught me in
Trust me, I'm paying for it
'cause I'm such a tragedy"~Dancing With Tears In My Eyes, Kesha
Elämäni on taas kuin suoraan laulun sanoista, mutta elämäni jatkuu kun laulun sanat jäävät kesken.
Kadun, joka hetki, vaikket sitä näekään minusta ulkoisesti. Kadun tekojani, sanojani, tekemättä jättämiäni. Joskus tekisi mieli vain luovuttaa. Tämä on minun tunnustukseni. Yritän tästedes myöntää, kantaa vastuun, osata hävitä ja antaa anteeksi. Olet jotain liian arvokasta hävittäväksi. Liian paljon olen tehnyt työtä saadakseni tämän haluamani elämän, muistuta minua huonoina päivinä etten luovu siitä kaikesta vapaaehtoisesti. Sillä aamuni alkaa valjeta. En haluaisi palata enää entiseen. Se että haluan muuttua, kertoo jo paljon. Ainoa tie on ylöspäin tästä. Alaspäin ei ole enää edes vaihtoehto. En ole ikinä ollut luovuttajatyyppiä. Ilman sinua, kuin ei minulla olisi pulssiakaan. Näen kaiken niin erilaisella tavalla nyt. Kuin voisin olla vapaa, jos vain haluaisin. Mutta haluanko? Harhaluuloisena kaikki tuntuu suuremmalta, niin surut kuin ilotkin. Haluaisin vankemman itseluottamuksen. Jotten jokaisesta sanastasi näkisi sitä synkempää puolta. Että jonain päivänä voisin katsoa suoraan silmiin.
Viattomuus paistaa rivien välistä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Teeskentelenkö vain ja vedän draaman puolelta loput? Tekeeköhän tämä tekopyhyys minusta kaksinaamaisen? Viimein tuntuu hyvältä olla juuri minä, herätä aamulla, nousta ylös ja kohdata uusi päivä ja haasteet. Olla minä, vaikken tiedäkkään kuka olen.
Kaksoiselämää; salailen ja väistelen sitä todellisuutta ja totuuksia, elelen siinä rinnakkaismaailmassani jossa mustuus on sitten kunnolla mustaa ja valoisuus sitten oikeasti valoista. Elämäni kuin ikuista vuoristorataa, jossa pitäisi kestää mukana oksentamatta. Yritän vain parantaa mainettani, niin itseni kuin sinunkin silmissäni. Luultavasti katkeraan loppuun asti, koska kadun valheita joista jäin kiinni. Itselleni en ikinä anna anteeksi ja tätä kipua tunnen vain siksi että jonain päivänä saisin anteeksi myös sinulta.
Maksan hinnan siitä, kuinka haluan muuttaa itseäni ja elämääni parempaan. Kuinka sinnikkäästi yritän pitää samat ihmiset rinnallani, sillä silloin kaikkeni perusta romahtaisi altani. Mutta kukaan ei sitä näe. Haluan sinun huomaavan, mutta toisaalta haluan vain pysyä huomaamattomana. Olen maailman ristiriitaisin olento. Muutenkin taidan olla aikamoinen tragedia. Kuinka hyväuskoinen olen voinut oikeasti olla, kun olin ajatellut pysyväni ehjänä ikuisesti, ettei mikään todella pääse sinne syvälle sydämeeni asti ja varastaisi sitä? Tyhjä ja vuotava kolo vasemmalla kohdalla rinnassani. Vaikeroin ja silmäni täyttyvät kyyneleistä. Mutta tämä on sellaista hyvää kipua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti