'cause you can't buy a house in heaven

Jos ei oliskaan enää huomista.
Sitä ainaista seuraavaa mahdollisuutta, joita tulee lisää sitä mukaa kun tuhlaat edellisiä. Ei olisi mahdollisuutta tehdä asioita oikeiksi, kertoa totuutta ja nauttia elämän pienistäkin iloista. Jos loputtomalta tuntuva naru katkeaisikin ja et enää löytäisi ulos labyrintistä. Jos aurinko ei aamulla nousisikaan ja sinulla olisi elämäsi viimeinen päivä käytettävissäsi. Tietäisit pian henkäiseväsi viimeisen kerran tässä todellisuudessa.

Siinäpä jotain miettimistä miten käyttäisit kyseisen päivän.

Täytyy vain elää jokainen päivä kuin se olisi kertomukseni viimeinen.
Yrittää rakentaa luvuista omannäköiseni.
Luoda maailma, jossa todella haluan tuhlata päiväni viimeiseen sekuntiin asti.
Kuin kaikki olisi vain kytköksissä omiin niihin pienimpinkiin valintoihini.
Mikään ei tunnu enää olevan samantekevää.
Tulevaisuutta suunnitellaan tässä ja nyt, huomaamatta, taukoamatta.

On aika ahdistavaa herätä aamulla ja todeta nähneensä jälleen unia aiheenaan itsemurha. Näkee itsensä valmistautumassa ikuisuuden valoon, rauhallisen hyväksyttynä päätökseensä. Unia joissa kirjoittaa kirjeitä läheisilleen, myöntää totuudet, tallettaa kaikki tunteensa noihin pieniin paperinpaloihin ja sulkee kuoren ja samalla elämänsä kirjan takakannen lopullisesti kiinni.

Ajattelen itsemurhaa käsitteenä ensimmäisen kerran vasta nyt kaikkien niiden öiden herättämien sekavien tuntemusten jälkeen. Aamulla on aina hyvin tyhjä olo ja tekisi mieli soittaa tutulle jos toisellekkin, en voi edes kuvitella oikesti itsemurhaasuunnittelevan ajatusmaailmaa kun itse tunnun vain salaa pelkäävän sitä ettei yhtäkkiä minulla olisikaan todella syytä elää. Unissa en silti saa ikinä kiinni siitä tunteesta, päättäväisyydestä ja varmuudesta mitä siihen kauheaan tekoon vaadittaisiin, unet loppuvat aina juuri ennen "H-hetkeä". Ainoa jäljelle jäänyt ajatuksen puolikas on vain se kuinka itsekäs teko se todella olisikaan. Niinhän yleensä aiheesta puhutaankin itsekkyyden huipentumana, mutta sitä se todella on. Tai niin ainakin alan nyt itsekin viimein uskoa. Se muuttaa ajatusmaailmaa, kun näkee vaikka vain unissa läheisten itkevän ja juoksevan perään, mutta itse vain sulkee silmänsä, ja ajattelee millaista taivaassa mahtaa olla.

On helppottavaa tietää ettei nykyihminen edes teknologiansa avulla voi koskaan tietää ennalta ja ennustaa kuolinhetkeään. Sillä oikeasti minulta se teko ei tule "omasta kädestä". Rakastan elämän yllätyksellisyyttä, niin hyvässä kuin pahassakin. Ajatukseni ovat nyt vain keskittyneet miettimään näiden ihmeellisen todenmukaisten unieni merkitystä.
Onko kohtaloni auttaa ihmisiä? Vai onko aika niin täysi että olisi aika ruveta totuudentorveksi? Tai laimempi versio: kirjeet postiin ja muutto toiselle paikkakunnalle?

"Every time I think of you, I wish God was someone like you"

how do I say I'm sorry 'cause the word is never gonna come out

"Riko minut riekaleiksi,
särje sanani siruiksi.
Pilko minut atomeiksi,
murskaa muistoni muruiksi.
Tallaa tietoni tomuksi,
runno raivoni romuksi.
Polje maahan mun mielettömyys
ja se pohjaton itsekkyys.

Riko minut
että ehjäksi tulla saan,
riko minut hellästi
mutta kokonaan."~Riko minut, Johanna Kurkela

Sanat kuin pala kurkussa. Tyhjä hymy kuin kyyneleitten esteenä. Aikaisemmin kasatut palaset eivät enää kohtaa, vääristynyttä kuvaa on mahdoton korjata. Kaunis mielikuva katoaa kuin revityt paperinpalat tuulen mukana ja katoavat omille teilleen, piiloon. Vangitut sanat täyttävät sisimpäni, tulva tekee tuloaan. Kuin aallot vasten rantakivikköä iskevät sanat yhteen muistojen kanssa, vesi murtaa kiveä rannasta hitaasti mukaansa pohjalle. Katkeruus pyyhkäisee hiukset pois silmiäni peittämästä, jotta varmasti näkisin kaiken. Sarkasmi tervehtii vanhaa ystäväänsä ja haluaisi murtaa minut polvilleni. Janoan halua luovuttaa kaiken suhteen ja perääntyä menneisyyteen. Pahat aavistukset muodostuvat mielessäni ketjuiksi, joista jokainen katkeaa käsiini tai päättyy umpisolmuun. Pakenen muistoihin, pelkään tätä hetkeä. Elän päivä kerrallaan, jatkan sekavaa kertomustani hetki hetkeltä haparoiden. Harhautunut katse, huomaamaton ilme ja ele vaan kertovat toista tarinaa sisältäni. Taivaanrantaani yrittää kasautua tummia pilviä, eikä niitä hento tuuleni ehkä pysty puhaltamaan pois. Sulkeudun, koska ei ole mahdollisuutta olla se joka todella olen. Identiteettikriisi puristaa kättäni lujempaa ja yrittää johdattaa toiseen suuntaan. Totuus, ikuinen matkakumppanini murentaa pala palalta haaveitani, kun seison maailman reunalla hattu kourassa.
Kuiskaan, mutta kukaan ei kuule.
Nyökkään, mutta kukaan ei huomaa.
Suljen silmät, annan kaiken valua pois ja yritän unohtaa. Kuulen huudon "Juokse!". Mieli tekisi mutta sellaista vaihtoehtoa en ole koskaan saanut. Epäröin. En ole tottunut erityiskohteluun, joten jään paikalleni, tuijotan seinää ja koitan hengittää edes hetken. Epätoivo koputtaa oveen ja kysyy lupaa astua sisään. Huokaus. Saapuisi hiljaisuus ja peittäisi alleen kaaoksen. Kertoisi joku että lopulta kaikki tämä katoaa.

P.S. Pysykää ajantasalla, lukekaa ja linkittäkää alta löytyvää eteenpäin, tarvitsen lukijoita, kiitos :)

http://piecesofmestraightfromtheheart.blogspot.com/

you said sit down where you belong

En vaan yhtään enää tiedä kuka oikeasti olen, mitä haluan tai mihin kuulun.

En tiedä onko paikkani tässä, mihin se osoitettu, näissä puitteissa, juuri tässä näin.

Pudistelen päätäni, muuta en jaksa vastustuksen eleeksi tehdä.

En vain osaa olla odotusten kaltainen, kuljen omaa tietäni pimeässä yksin ja eksyneenä.  

Yritän nousta paikaltani ja lähteä pois, olla hetken rauhassa.  

Kompastun kiristyviin kahleisiin, mutta minun ei anneta edes horjahtaa, kun joku nostaa jo ylös takaisin istumaan, ennen kuin hipaisenkaan maata. 

Kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden, sitä pyytämättä, sitä ansaitsematta.

Häpeissäni muistelen eilistä, samalla itkien jo huomista.

Antakaa anteeksi, kaikki menneet ja tulevat.  

Suljen silmäni ja annan kaiken vain hajota.

Kyyneleet vierivät kasvoilleni, enkä löydä niille mitään syytä. 

Huokaukseni kaikuvat tyhjässä huoneessa, kellon tikitys kaikuu pääni sisällä.

Henkäisen syvään, kuivaan kyyneleet ja katson peiliin. Tyhjät kasvot eivät osaa enää hymyillä aidosti.

Pitkään aikaan ei ole tuntunut näin yksinäiseltä, ylimääräiseltä ja täydellisen sekavalta.

Hartaasti toivon tämän kaiken olevan vain mielikuvitukseni tuotosta.

use your chance

Elämä on kuin yksi iso pelilauta, jossa olen vain pieni pelinappula.

Koko ajan pitäisi tehdä valintoja.

Aina pitäisi tietää mihin suuntaan jatkaa.

Loputtomasti pitäisi vain jaksaa jatkaa eteenpäin.

Ikinä et voi tietää milloin on viimeinen kertasi yrittää,

jokaisella askeleella voit tippua aina vain alemmas.

Mitä jos en jaksa aina pelätä askeleitani?

Puristan noppaa kädessäni sydän lujaa tykyttäen rinnassani.

Sekavin ajatuksin jähmetyn paikoilleni tietämättä yhtään mitä tehdä.

En ansaitse tätä.

Kuin juuri olisin saanut ylimääräisen heittovuoron pärjätä, yrittää uudelleen.

Haluanko käyttää ja tuhlata sitä?

Risteys edessäni haarautuu kahteen suuntaan.

Pitäisi valita. Aivan itsenäisesti. Jälleen kerran.

Silti vain katselen noita kahta kylttiä edessä päin.

"Lähtö" ja "Maali".

Suora pudotus alas ja mutkainen tie, joka jatkuu näkymättömiin kaukaisuuteen.

Vilkaisen taakseni.

Huokaus.

Olisi helpompi vain palata. Unohtaa ja yrittää joskus toiste uudestaan, jos sitäkään.

 Koitan palata edelliseen ruutuun, mutta tie sulkeutuu edestäni.

Istahdan aloilleni, mietteliäänä ruutuuni.

Ehkei edellisten viikkojen masentuminen olisi helpottanut sittenkään oloani.

Jalkojeni juuressa ruudussani huomaan tekstiä.

"Odota yhden heittovuoron ajan."

Kauanko joudun tässä istumaan ja odottamaan?

Katselen ympärilleni.

Jossain kaukana kaikuu kellon tikitys. 

Vain vaisu tuulenviri pyyhältää ohitse sen kaiken hiljaisuuden keskellä, mutta en tunne enää silti olevani yksin.

Suljen silmäni ja muistot tulvivat mieleeni.

Itken ja hymyilen samaan aikaan tunteiden ottaessa minut valtaansa. 

Huomaan nousseeni ylös seisomaan hieman huterin jaloin, mutta vahvempana. Valmiina ja virheistään viisastuneena.

Taidan nyt koittaa kerrankin mennä askeleen eteenpäin.

pick a card

Olen kuin tuo korttitalo. Tuskallisen hitaasti talostani poistetaan kortteja yksi kerrallaan. Testataan milloin se romahtaa. Ei se kauaa kuitenkaan kestä. Tasapainoilen, tuskin hengitän. Lämmin tuulenviri puhaltaa takaani, puristan silmäni kiinni ja annan kaiken vain romahtaa hitaasti altani.

...

- Valitse kortti, kuulen kysymyksen edestäni. On pimeää. Pelkään. En tahtoisi nostaa edes katsettani lattiasta. Valitsen kolmesta vaihtoehdosta sen keskimmäisen, kuin kuvastamaan sitä kuinka pelkään yksinäisyyttä. Hertta ässä, ajattelen kun katselen tuota valkoisena hohtavaa korttia. - Korkein kortti voittaa. Minkä sait? kuulen nyt lähempää viereltäni. - Hertta kolmonen, hymyilen ja pakotan itseni katsomaan suoraan silmiin.

...

Istun suuren pöydän ääressä, pokerinaama peruslukemilla, hieman hymyillen, tyhjä katse kuitenkin kuvastaen ajatusmaailmaani. Tuijotan vain kaukaisuuteen, välillä vilkaisen pöydän yli vastustajini pimeyden kätköissä. Käteni puristavat kädessäni noita kahta viimeistä korttia. Viimeinen kierros. Koko ajan, nytkin, sisälläni palava liekki sammuu hiljalleen kuin kituen, heikentäen sisintäni kaikin mahdollisin tavoin, taistelen vastaan halua oksentaa. Otan tukea pöydästä, silti vain hymyillen. Tiedän jo luovuttaneeni. Istuin vain tässä ja esitän jotain aivan muuta. Ensimmäisen kyyneleen tipahtaessa silmäkulmastani heitän varmat voittokortit pöytään ja juoksen pois.

sometimes we're like stars, we fall to make someone's wish come true

Vuotta 2011 on jäljellä enää pari tuntia. Itken, nauran, kiitän ja katkeroidun samaan aikaan, kun yritän hahmottaa vuoden tapahtumia, ajatuksia, hetkiä ja tunteita. Tuntuu kuin kaikki olisi taas vain osa jotain paljon minua suurempaa suunnitelmaa, pientä nukkea koetellaan henkihieveriin asti ja nyt viimein annetaan hetki hengittää. Vasta vuoden viimeisinä päivinä ajatukseni alkavat punoutua yhteen käytökseni kanssa. Että vihdoin ymmärrän, näen, tunnen ja annan periksi. Ironista saada tälläinen valaistumisen tunne vuoden viimeisinä päivinä. Kuin pääni olisi käännetty viimeinkin hitain ja varmoin ottein ja hiukan väkisin toiseen suuntaan, että viimein näkisin. Näkisin sen kaiken mitä minulla jo on. Käännetty pois sieltä haaveilemasta kaikesta mitä minulla voisi olla. Jos olisin tehnyt niin, jos olisin tehnyt näin... En voi olla muuta kuin kiitollinen, siitä kaikesta mitä tänä vuonna on tapahtunut. Ymmärrän nyt. Itken, mutta onnesta.


"Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää"

"Minä yhtäkään hetkeä tuhlata en enää saata"

Tämä vuosi oli kolmella sanalla sanoen hektinen, mahdoton ja sekava. On ollut hetkiä kun en ole kyennyt muuta kuin itkemään, hetkiä kun olen tuntenut pystyväni mihin vain.
Jotain positiivista? En joutunut luopumaan, mistään rakkaasta tai tärkeästä asiastani, verrattaen vuoteen 2010, vaikka se ei tunnukkaan enää niin katkeran suloiselta kuin silloin. Kaikkeen tottuu? Tai sitten olen vain alkanut enemmän välittämään vasta nyt? Jos en olisi niin typerän vaativa voisin sanoa saaneeni miltei kaiken toivomani vuonna 2011. Sain pitää asiat niin kuin ne olivatkin, vaikka liian moni asia muuttuikin syksyn myötä ja liian monet tiet erosivat. Joidenkin kohdalla tuntuu että pieni ero vain vahvistavan.
     Kiitos kun olette jaksaneet minua, niinä huonoinakin hetkinä. Tahtoisin vielä jonain päivänä osata kertoa kaikille joista oikeasti välitän, mitä heistä ajattelen. Uuden vuoden lupaukseksi en sitä lupaa, kuulostaisi liian pelottavalta ottaa niin iso askel ja avata suunsa. Vuodessa on kasvettu tähän, ehkä ensi vuonna voin kurkoittaa jo niin korkealle.


"Mitä vapaudeks luulin mä seurasin eksyksiin"


Koko vuoden tuntuu kuin olisin vain ollut hukassa. Etsimässä paikkaani ja itseäni tämän taivaankannen alla. Huolehtinut, murehtinut ja riuhtonut itseäni irti kahleistani. Vaikka koko ajan olen tiennyt saavani auki ne silloin kuin vain haluan. Mutta ilman niitä kaikkia koettelemuksia, niitä kaikkia yöllä valutettuja kyyneleitä ja huoneeseen lukittautuneita viikkoja, en olisi tässä nyt sellaisena kuin olen. Osaan viimein oppia virheistäni, muuttaa asenteitani ja huokaisten huomata kaiken lopulta jotenkin taianomaisesti päätyvän parhain päin. Lupaan yrittää kasvattaa luottamustani itseeni ja muihin ihmisiin ensi vuonna. Yritän jopa pitää lupaukseni. Olen liian väsynyt pärjäämään yksin.

 "Olen väsynyt ikävään, pettynyt turhuuksiin"


Välitän ihmisistä aivan liian paljon. Pelkään että menen kohta liian pitkällä. Että olen valmis mihin tahansa heidän vuokseen. Mutta ilman heitä ei olisi mitään, ei olisi minua. Pelkään menetystä, petosta ja loppua, joka hengenvedolla vain enemmän tärkeiden ystävieni ollessa lähellä. Olen väsynyt välittämään, kuin se veisi minusta kaiken voiman jonka tarvitsisin ylösnousemiseen vaikeina aikoina. Mutta ei elämästäni löydy mitään toista niin ihanaa asiaa kuin ystäväni, joista voin olla kiitollinen tänäkin uutena vuonna. Vuosi on vain avannut silmiäni kaikin tavoin.
    Vuoden aikana minua on sanottu monesti hyvin empaattiseksi ihmiseksi. Nauroin asialle, koska en koe olevani hyvä asettumaan toisen asemaan. Kaikki väärä vain tuntuu nyt oikealta. Näen toisten silmin, yritän ymmärtää ja auttaa. En halua enää olla sillä toisella puolella, haluan olla samalla puolella. Yleensä huomaan liian myöhään mitä kukakin minulle merkitsee, mutta vähitellen olen oppinut ennakoimaan. Koska en halua sanoa hyvästejä sitä tajuamatta. Roikun lahkeessasi loppuun asti.



"Tahtoo empimättä, heikkoutta toisen ymmärtää"


Miten mikään voi satuttaa näin, kasvattaa ja ojentaa, muokaten sisintäni, luuhistaen maahan kerta toisensa jälkeen, silti nostaen aina ylös. Yhtä vuoristorataa. En silti voi ehkä ikinä ymmärtää miksi ja mitä varten koetellaan minua aika ajoin näin. Jotta vuodattaisin sen viimeisenkin kyyneleen, että aamulla voisin taas hymyillä.     Valheita.    Mutta ei se mitään, kuin uhrautuisin hyvän asian puolesta. Ensi vuonna yritän pitää tämän onnellisuuden tunteen mikä vallitsee sisälläni juuri tällä hetkellä. Teen itse paremman vuoden. Ja yritän uskoa valoisaan huomiseen, sillä tiedän sen sieltä vielä joskus koittavan. En luovuta.


"Silti vielä loistaa usko tiehen yhteiseen"

all I want for Christmas is......

"I don't want a lot for Christmas
There's just one thing I need
I don't care about the presents
Underneath the Christmas tree
I just want you for my own
More than you could ever know
Make my wish come true
All I want for Christmas is You

I don't want a lot for Christmas
There's just one thing I need
I don't care about the presents
Underneath the Christmas tree
I don't need to hang my stocking
There upon the fireplace
Santa Claus won't make me happy
With a toy on Christmas day
I just want you for my own
More than you could ever know
Make my wish come true
All I want for Christmas is you
You baby

I won't ask for much this Christmas
I don't even wish for snow
I'm just gonna keep on waiting
Underneath the mistletoe
I won't make a list and send it
To the North Pole for Saint Nick
I won't even stay awake to
Hear those magic reindeers click
'Cause I just want you here tonight
Holding on to me so tight
What more can I do
Baby all I want for Christmas is you
Ooh baby
All the lights are shining
So brightly everywhere
And the sound of children's
Laughter fills the air
And everyone is singing
I hear those sleigh bells ringing
Santa won't you bring me the one I really need
Won't you please bring my baby to me... "~All I Want For Christmas, Mariah Carey

Joulussa on yksi huono kääntöpuoli, mikä aina tuppaa unohtumaan. Olen alkanut vakavasti ottaen miettimään olenko kunnon materialisti, sillä ongelmani sattumoisin liittyy lahjoihin. Pettymys. Olen huomannut, että miltei jokaisessa joulussa on se katkeruuden pisto. Se huokaus kun huomaan kiiltävien paperien kasan haudanneen minut alleen ja lahjojen jo loppuneen (ja väitän vielä ihmisille etten ole lellipentu, ainoa lapsi, ketä minä huijaan?!). Eikä paketista ikinä löydy sitä mitä todella haluaisin...

Hyvä Joulupukki, tiedän että olen hankala lapsi. Myönnän sen, yritän ymmärtää sitä. Ensi vuonna yritän
kuitenkin tehdä parannuksen, (vaikka äiti ei siihen uskokkaan) mutta tiedän että tonttusi tulevat huomaamaan muutoksen. Olisi kiva jos ensi jouluna paketista löytyisivät nämä hartaimmat toiveeni:

1. Maailman valta (tämä idea on vielä kehitysvaiheessa ja hankala toteuttaa. Enkä tiedä miten sen saisi mahtumaan pakettiin...)

2. Anteeksianto (kuulostaa katkeralta mutta tämä on pakkomielteeni numero 90720428. Haluan saada mielenrauhan, kaikilta ja kaikelta. Haluan aloittaa alusta)

3. Päivä jonain toisena henkilönä (haluan laajentaa näkökulmaani, ehkä siksi olen aina niin kiinnostunut muiden ajatuksista. Mutta mahdollisuus katsoa vierestä kun minä kävelen ohitse, elän, nauran ja käyttäydyn kuulostaa houkuttelevalta. Haluan oppia virheistäni)

4. Ajatustenlukutaito (pelottavaa, mutta niin houkuttelevaa... Olisi kiva myös hallita välillä ihmisiä mielen kautta! Tästä päästään takaisin siihen vallan havitteluun...Kuulostan ihan tulevalta terroristilta, no sehän on kiva)

5. Rikas aviomies (melko iso paketti pitäisi olla ja samaan hintaan kuuluisi tietenkin valtava timanttisormus, kartano, keltainen Prosche ja tonnettain rahaa (kenkiä, vaatteita, koruja, laukkuja ja taas kenkiä ja niin edelleen....). Tämän kaiken voisi korvata myös ammatin löytymisellä (on inhottavaa olla näin epätietoinen)

6. Taikavoimia (sisältäisi myös tiketin Tylypahkaan ja kyvyn muuttaa menneisyyttä. Tai haihdutetaan se samantien kokonaan taivaan tuuliin (pakkomielle numero 359873598573). Loitsuja olisi myös kiva hallita ja oma Nimbus 2000 olis kans kiva ja tietenki kaikki Weasleyn Welhowitsit -pilailutuotteet)


+7. Että asiat pysyisivät juuri niin kuin ne ovat. 8. kohta voisi olla se että pääsen eroon tästä hemmetin ristiriitaisuudesta.

Ei ei pukkirakas, en ole suuruudenhullu. Kaikki maallinen tuntuu vain liian helpolta palalta haalia itselleen. Mut jos saisit nämä toimitettu ensi vuodeksi niin olisin iloinen ! Kiitti !

Terveisin minä vain :)

annyversary ♥

 Muistot. Kumpa niitä voisi säilöä kuin Harry Potterissa konsanaan pieniin kristallipurnukoihin ja katsella sitten kuin elokuvana jälkikäteen omia ajatuksiaan ja sattumuksiaan. Popparit kouraan lauantai-iltana ja katsellaampa mitä viime vuonna tänään tapahtui ja niin pois päin.

 Mietin jo kolmatta päivää kaikkea vanhaa, niin hyvää kuin pahaakin, miltei unohtunutta tapahtumaa tai kommellusta. Mietin miten kaikki nekin sattumukset ja kohtalonoikut oikeastaan vaikuttavat ihmiseen. Kuinka typerästi huomaan vain ja ainoastaan sen miten pahat asiat ovat vaikuttaneet itseeni. En varmaan koska opi arvostamaan kuinka ne hyvät tapahtumat vaikuttavat myös itseeni, ne asiat jotka lopulta aina nostavat minut ylös sieltä masennuksesta.
 Huokailen ikävöiden kuinka haluisin palata johonkin hetkeen, hakkaan päätäni seinään kuinka haluaisin pyyhkiä tuon muiston pois kaikkien mielestä. On siinä varmasti näky joulutontuilla, jotka kurkkivat ikkunani takana. Lopulta palaan aina niihin hyviin muistoihin ja hiukan katkerana vertailen muistoja nykyhetkeen. Sieltä täältä viime  ja tästä vuodesta yhdistelemällä saisin elämän, josta olen joskus vain uskaltanut unelmoida. Kaikki tuntuu olevan vain omista valinnoistani ja asenteestani kiinni. Tuntuu kuin kaikki olisi jotenkin ihmeellisesti mahdollista, vain pienen työn ja järjestelyn takana. Ehkä tämä on sitä jouluntaikaa. Taikaa tai ei. Aion pienistä palasistani nyt koota elämän, nautittavan sellaisen. Mutta olisi helpompi jatkaa ilman menneisyyttä. Voisinpa vain sulkea tämän muistojen tulvan. Tuntuu kuin pystyisinkin siihen, mutten halua. Ehkä nekin palat sopivat vielä jonain päivänä yhteen ja muodostavat kauniin kuvan.
 Vuosi on miltei kulumassa loppuun. Koko ihmisskaalastani taidan olla ainoa ihminen joka huomaa ja ymmärtää, kuinka hirveästi olen muuttunut ihmisenä yhden vuoden aikana. Tästä kohden alkaa se hitaasti mutta varmasti nouseva opintieni. Opettelen elämään, olemaan minä, käyttäytymään, hiljenemään, kuuntelemaan ja ymmärtämään. Mutta kukaan ei huomaa muutosta. Lohduttavaa. Mutta ei se mitään, kunhan itse ymmärrän etten palaa siihen entiseen ja aiheuta lisää niitä pahoja muistoja, ongelmia aiheutan tälläkin taktiikalla aivan riittämiin. Mutta hyvää vuosipäivää uusi minä ♥

Ainiin ja hyvää joulua :)