I'll be there for you too

Ole vain siinä.

Vierellä.

Ihan hiljaa.

Kuuntele,

pakokauhun valtaista hengitystäni.

Ota kädestäni,

purista lujempaa.

Rauhoita,

älä anna minun juosta pois.

Älä välitä kyyneleistä,

ne kuuluvat elämään.

Tulkitse,

anteeksi etten osaa puhua.

Yritä ymmärtää,

sillä tarvitsen sinua tukenani.

Anna anteeksi,

yritän opetella olemaan parempi ihminen.

Hyväksy,

minut sellaisena kuin olen.

Kerro,

että välität.

Ole aina siinä,

sillä en kestäisi katsella kun lähdet pois.

Älä unohda,

sillä tiedän etten minä ikinä unohda sinua ♥

On ihanaa huomata yllätäen olevansa tärkeä, kaivattu ja näin ihmeellisen rakastettu.

Sitä on välillä hankala muistaa, saati ymmärtää, tälläinen hankala kuin olen.

Kiitos parhaasta syntymäpäivästä ikinä :)

too close to freedom

Katselen niityllä ympärilleni. Aivan hiljaista. Vain kaukainen tasainen ääni. Kylmä tuuli tuivertaa kasvojani ja saa puremaan huulta kivusta. Siinä minä vain seison. Tuijotan kaukaisuuteen ja huomaamattani valutan kyyneleitä. Ihmettelen hetken itseäni ja käännyn jähmeänä tuijottamaan kädessäni lepäävää kelloa. Mistä se oikein ilmestyi? Kuin tyhjänä tuijotan viisareita. 5 minuuttia...10 minuuttia...15 minuuttia...20 minuuttia... Aika vain kuluu katsellessani, viisari liikkuu eteenpäin pääni lyödessä täysin tyhjää. Välillä hengitän syvään kuuluvasti, kuin muuta en voisi. Kuin joku olisi laskenut kaiken ilman pihalle keuhkoistani ja nyt se pitäisi kerätä uudelleen talteen. 35 minuuttia... Mitä ihmettä oikeen teen? Yritän liikahtaa, mutta pakonomaisesti lysähdän pehmeälle nurmelle makaamaan. Takaraivoon jomottaa ja alan tarkkailemaan tuota yläpuolellani avautuvaa pilvetöntä taivasta. Täysin tyhjä. Kuin minä. 45 minuuttia... Turhaudun. Mikä ongelmani on, huokaisen ja katseeni lipuu maahan. Käteni tärisee siinä parin tuuman yläpuolella maasta. Yleensä tässä vaiheessa pudistaisin päätäni ja ajattelisin jälleen kerran säälittävyyttäni, mutta nyt tyydyn vain katselemaan kättäni. Kello tipahtaa kädestäni maahan, aivan huomaamatta. Tunto karkasikin ruumistani jo 55 minuuttia sitten... Sisäisesti vain juoksen pelokkaana eteenpäin taakseni katsomatta, kun ulkoisesti olen kuin paikoilleni jäädytetty ruumis. 75 minuuttia... Kuin rauha virtaisi lävitseni ja hukuttaisi jokaisen ajatukseni pinnan alle niiden yrittäessä hengittää ilmaa vesirajan yläpuolella; samaan aikaan rauhoittava ja ahdistava tunnetila. 90 minuuttia... Milloin tämä oikein loppuu? Kaksi tuntia rikki... Kohotan katseeni kellosta ja vaivihkaa kyynel vierähtää kasvoilleni kuin viimeinen elollinen merkkini. Pyyhin sen äkkiä pois, äkkinäinen liike saa kaiken silmissäni sumenemaan ja ilman ajatuksen häivähdystäkään suljen silmäni ja jään kuuntelemaan kellon tikitystä jossain vierelläni. Hiljalleen nukahdan. Sekavat uneni ovat vain välähtäviä ja samantien katoavia kuvia. Kurotan lähemmäs lukkojani avain kädessäni, saan avaimen lukkoon ja käännän avainta... Samassa herään säpsähtäen. Aivan liian lähellä vapautta. Oliko se vain unta? Mieleni lyö jälleen tyhjää ja syvä huokaukseni kaikuu korviini. Ei, se ei ollut unta. Lämmin rauhan tunne valtaa jälleen ruumiini ja tukahduttaa ajatukseni. Mutta mihin ne kaikki ajatukseni ovat sitten kadonneet? Katson pelokkaana ympärilleni etsiskellen niitä ainaisia ahdistavia vihollisiani, jotka eivät ennen näin ole ikinä antaneet minulle hengitystilaa saati rauhaa, mutta en löydä etsimääni. Mielessä kaikuu vain yksi lause.  "Kyllä sä pärjäät"

these little things will never come in between

I try to told myself that everything's not going to be this hard. It's just so simple; nothing's ever going to be that much problem anymore. That's now in the past. Right?

Please believe my words. I'm bad at showing my feelings. I try to work on that. Try to understand and accept me like the way I am.

I think it's time to face your fears and calcute that sign from my face. I can't forever hide and run away. This stupid play must stop, I want to be myself.

I'm lost and don't know where to go. All these truths make me all confused. Can you show me the way back at the start?

One life. Milions of posibilities. I'm not going to waste any of them. I maybe stand there by myself but I know that there's many people hiding outside the photo.

A one little thing makes me happier than the 5 big ones. I just care about the little things that don't really even matter, someday they might have been grown to the big important ones.

'The smile is the light of the window of your face that tells people you're at home.'

Would you like to be my friend and just be at home for me?

promises really are just lies with pretty ribbons tied around them

"Herätys on nyt,

Uni häviää

Uni jossa naurat,

En muista enempää"

Epätoivo, joka vain kalvaa sisältä, saa silmäni sumenemaan ja jalkani pettämään alta.

Onko tämä vain oma valintani?

Olla tässä ja tuijottaa tuota muuttumatonta seinää. Hiljaa.

Olenko kuin tuo seinä?
Täynnä tyhjiä lupauksia, ontto sisältä ja muuttumaton?

Nauran ajatukselle ja kelaan muistojani taaksepäin.
Huomaan kasvaneeni ihmisenä viimeisen vuoden aikana kahden vuoden edestä.
Naiivista hermoille käyvästä höpöttäjästä on tullut monen verran paljon hiljaisempi ja edes jotenkin enemmän vakavammin otettava pohdiskelija.
Joskus pudistelen päätäni hymyillen yläilmoja kohti. Kaikki tuntuu vain niin 'ylemmiltä tahoilta' järjestetyltä kantapään kautta -tyyppiseltä kasvutarinalta. Kaikki ennalta kirjoitettua? Sitä en tiedä, mutta siltä se usein tuntuu."This was meant to be this way"

"Kumpi meistä tahtoi tämän elämän?"

Kukaan ei voi valita täysin paikkaansa täällä. On tyydyttävä siihen mitä saa. Hyväksyttävä asiat mitä ei voi muuttaa, muuttaa niitä mitä on muutettavissa. Liian usein ryven itsesäälissä ja mietin miten kukaan silti voi olla tukenani, vaikka olen tälläinen idiootti, jota kukaan ei edes kunnolla tunne. Silti löytyy aina joku huolehtimaan, että onhan minulla joku jolle puhua.

Pärjään kyllä, tiedän sen nyt.

Kaadun usein, mutta nyt tiedän että nousen aina lopulta ylös.

Jos et kestä tätä idioottia, lähde pois. Sinulla on ollut aikaa, olisit jo lähtenyt jos siltä olisi tuntunut, koska kipukynnys on ylitetty jo aikoja sitten. Ole sitten siinä ja ole kanssani onnellinen.

"Sinä olet ihme

Ja suuri sittenkin

Sinulla on ilmaa ja kyky hengittää

Olkapäällä kyyhkynen,

Vaikket sitä nää"~Sitkeä Sydän, Juha Tapio

Se tunne kun odotukset ovat vain liian suuret. Kurotat ylemmäs unelmaasi, muttet pääse sinne ilman apua.

Jäävätkö sanat vaille tekoja? Olenko vain tyhjänpuhuja? Saanko kauttasi itsesäälini loppumaan, takaisin uskoni siihen etten ole paha ihminen?

Jokainen sana ei voi aina jäädä vaille tarkoitusta. Ei aina ja ikuisesti.

Ja uskon parempaan huomiseen.

Tarkoitan jokaista sanaani, aina. Ymmärrä se. Unohda. Anna anteeksi. Anna minun muuttua.

Tarvitsen vain aikaa ja ymmärrystä.

Mutta kiitos tikapuista, minä kiipeän nyt ylös, toteutan unelmani ja puhdistan maineeni, todistan sanani todeksi. Olen edes hetken verran parempi ihminen.

passer-by

"Ohikulkijoiden askeleita siltaan

Salaa silmänurkkaan pyyhkii hihansuun

Ja sä tiedät ettei näe

Sun sydämees ei yllä

Sun kipuus kukaan muu"~Niin Kuin Sinäkin, Juha Tapio

Olenko sinulle vain joku?

En halua olla vain "joku".

Haluan olla "hän". Kuka hän onkaan.

"Hän" on kuitenkin joku tärkeämpi tässä kuviossa. Joku paljon parempi ja rohkeampi ihminen kuin pieni ja rikkinäinen minä.

Joku muu. Kuka tahansa kuitenkin. Hän, joka onkin samalla puolella, eikä aina vastaan.

Hän, joka jääkin paikoilleen eikä juokse pois. Hän, joka pyytääkin luokse, eikä torju luotaan.

Olen vain ohikulkija kaikkien elämissä. Haluan olla jotain pysyvämpää.

Auta minua. Ojenna kätesi, kun en sitä itse uskalla tehdä. Että pysyisin juuri tässä. Vierellä. Tukena. Iloissa ja suruissa. Mukana.

Kaunis mielikuva vain vilahtaa silmieni ohitse kuin ikkunan takana.

Käsistäni tipahtaa tuo pieni lappu täynnä ahdistusta. Tekisi mieli vain itkeä. Miten olen saanut itseni tälläiseen jamaan?

Olenko niin säälittävä etten voi muuttua edes sen vertaa? Antaa kerrankin periksi. Hävitä. Luovuttaa.

"Vaikka maailma loppuu, alkaa se aina uudestaan"

Olet maailmani, joka ei kestä enää romahtamista.

En tahdo tuhlata enää aikaa. Haluan olla vierelläsi, puhua tai vain istua hiljaa. Olet tärkeä. Tarvitseeko muuta syytä?

Saisinko vielä mahdollisuuden?

Tiedän, että olen tässä. Tiedän, että sinä olet siinä. Mutta haluan olla läsnä. Haluan olla se "joku", joka on sinulle tärkeä.

Millään muulla ei ole väliä.

"Minä olen jossain täällä

Kanssa yksinäisen kuun

Valvon kunnes tähdet hiipuu

Nousevaan aamuun 

Olen jossain täällä

Onnellinen, kun ikävöin sua"~Jossain Täällä, Juha Tapio

...

Ystävät ♥