Jos ei oliskaan enää huomista.
Sitä ainaista seuraavaa mahdollisuutta, joita tulee lisää sitä mukaa kun tuhlaat edellisiä. Ei olisi mahdollisuutta tehdä asioita oikeiksi, kertoa totuutta ja nauttia elämän pienistäkin iloista. Jos loputtomalta tuntuva naru katkeaisikin ja et enää löytäisi ulos labyrintistä. Jos aurinko ei aamulla nousisikaan ja sinulla olisi elämäsi viimeinen päivä käytettävissäsi. Tietäisit pian henkäiseväsi viimeisen kerran tässä todellisuudessa.
Sitä ainaista seuraavaa mahdollisuutta, joita tulee lisää sitä mukaa kun tuhlaat edellisiä. Ei olisi mahdollisuutta tehdä asioita oikeiksi, kertoa totuutta ja nauttia elämän pienistäkin iloista. Jos loputtomalta tuntuva naru katkeaisikin ja et enää löytäisi ulos labyrintistä. Jos aurinko ei aamulla nousisikaan ja sinulla olisi elämäsi viimeinen päivä käytettävissäsi. Tietäisit pian henkäiseväsi viimeisen kerran tässä todellisuudessa.
Siinäpä jotain miettimistä miten käyttäisit kyseisen päivän.
Täytyy vain elää jokainen päivä kuin se olisi kertomukseni viimeinen.
Yrittää rakentaa luvuista omannäköiseni.
Luoda maailma, jossa todella haluan tuhlata päiväni viimeiseen sekuntiin asti.
Kuin kaikki olisi vain kytköksissä omiin niihin pienimpinkiin valintoihini.
Mikään ei tunnu enää olevan samantekevää.
Tulevaisuutta suunnitellaan tässä ja nyt, huomaamatta, taukoamatta.
On aika ahdistavaa herätä aamulla ja todeta nähneensä jälleen unia aiheenaan itsemurha. Näkee itsensä valmistautumassa ikuisuuden valoon, rauhallisen hyväksyttynä päätökseensä. Unia joissa kirjoittaa kirjeitä läheisilleen, myöntää totuudet, tallettaa kaikki tunteensa noihin pieniin paperinpaloihin ja sulkee kuoren ja samalla elämänsä kirjan takakannen lopullisesti kiinni.
Ajattelen itsemurhaa käsitteenä ensimmäisen kerran vasta nyt kaikkien niiden öiden herättämien sekavien tuntemusten jälkeen. Aamulla on aina hyvin tyhjä olo ja tekisi mieli soittaa tutulle jos toisellekkin, en voi edes kuvitella oikesti itsemurhaasuunnittelevan ajatusmaailmaa kun itse tunnun vain salaa pelkäävän sitä ettei yhtäkkiä minulla olisikaan todella syytä elää. Unissa en silti saa ikinä kiinni siitä tunteesta, päättäväisyydestä ja varmuudesta mitä siihen kauheaan tekoon vaadittaisiin, unet loppuvat aina juuri ennen "H-hetkeä". Ainoa jäljelle jäänyt ajatuksen puolikas on vain se kuinka itsekäs teko se todella olisikaan. Niinhän yleensä aiheesta puhutaankin itsekkyyden huipentumana, mutta sitä se todella on. Tai niin ainakin alan nyt itsekin viimein uskoa. Se muuttaa ajatusmaailmaa, kun näkee vaikka vain unissa läheisten itkevän ja juoksevan perään, mutta itse vain sulkee silmänsä, ja ajattelee millaista taivaassa mahtaa olla.
On helppottavaa tietää ettei nykyihminen edes teknologiansa avulla voi koskaan tietää ennalta ja ennustaa kuolinhetkeään. Sillä oikeasti minulta se teko ei tule "omasta kädestä". Rakastan elämän yllätyksellisyyttä, niin hyvässä kuin pahassakin. Ajatukseni ovat nyt vain keskittyneet miettimään näiden ihmeellisen todenmukaisten unieni merkitystä.
Onko kohtaloni auttaa ihmisiä? Vai onko aika niin täysi että olisi aika ruveta totuudentorveksi? Tai laimempi versio: kirjeet postiin ja muutto toiselle paikkakunnalle?
"Every time I think of you, I wish God was someone like you"
