believe me, it's easier pretend or just let go

Tässä vaiheessa on hyvä hetki kertoa että nämä kaikki juttuni blogissani siis viittaavat johonkin ihmisiin, hetkiin, muisteluihin, tarinoihin jne. Mikään lause tai sana ei ole turhaa, vain hyvin harkittu muokattu totuus siitä mitä ajattelen juuti tällä hetkellä. Esimerkiksi "my heart it can't rest until then" on hetki jota kauhulla olen odottanut, joka äsken oli käsillä. Kädet tärisi ja en kestä ajatella. Mitään. Mokasin tilaisuuteni. Ehkä. Mutta toivo elää. En usko että sydämeni silti pystyisi nyt lepäämään, loputonta juoksua on vielä jaksettava jatkaa. Loputtomastiko, kunnes sanon että en jaksa enää, anna minun mennä, sitä en tiedä mutta toivon niin paljon että ei. Muita pieniä paljastuksia? "please don't ever leave me" -ajatus on viime aikoina kummitellut mielessäni joka päivä, näin koulun loppumisen vuoksi. Takana siis pelko että kun emme näe joka päivä niin kuin ennen vähitellen unohdat minut. "you can't turn back 'cause this road is all you'll ever have" -miete vaivaa mieltäni öisin niin paljon etten sitä voi sanoin kuvata. Haluan kääntyä takaisin niin paljon. Kuin se lause kertoisi kaiken loputtomuudesta. Se vainoaa minua eniten. Muuta paljastettavaa? Mietin paljon laulun pätkiä mitä tänne raapustelen. Haluan joka ikisen sanan olevan todenmukainen ja ajatuksiani vastaava. Tässä vaiheessa uteliaimmat teistä (puhun sinusta Marja-Leena) menevät katsastamaan jokaikisen virren ihmetellen onko tämä totta?! No tässä teille lisää ihmeteltävää:

"Summer turned to winter and the snow had turned to rain
And the rain turned into tears upon my face
I hardly recognize the girl I'm today
And God, I hope it's not too late, it's not too late

'Cause you are not alone, I'm always there with you
And we'll get lost together till the light comes pouring through
'Cause when you feel like you're done and the darkness has won
You're not lost
When your world's crashing down and you can't bear the thought
I said, "You're not lost"

Life can show no mercy, it can tear your soul apart
It can make you feel like you've gone crazy but you're not
And things have seemed to change, there's one thing that's still the same
In my heart, you have remained and we can fly, fly, fly away"~Lost, Michael Buble

On niin paljon helpompaa teeskennellä. Jättää sikseen. Luovuttaa. Antaa olla. Teeskennellä välittävänsä, tarkoittavansa ja tehdä oikeastaan vähän kaikkea jatkaen elämäänsä välittämättä sen enempää. Ei ei ei, en ole sellainen ja tuntuu hirveältä ajatella että olen jonkun mielestä. Mutta kun tarkoitan sitä mitä sanon. Aina. Jospa vain valehtelisin ja unohtaisimme kaiken tämän? Jospa vain teeskelisimme että emme tunne toisiamme? Jospa vain sanoisimme kaikille että kaikki ok, älkää huolehtiko? Tai että mitään ei ikinä olisi tapahtunut ja sinä palaisit tuntemanani ystävänä luokseni hymysyin ja jatkettaisiin siitä mihin jäätiin, aloitettaisiin uusi luku? Teeskennellään vain. Ehkä tämä kaikki on jo teeskentelyä, ehkä vain omatuntosi pakottaa sinut tähän niin kuin minullakin. Jos tämä kaikki on jo teeskentelyä voisimmeko vain unohtaa, aloittaa alusta? Tai olla aloittamatta alusta ja olla kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunut. Tällä kaikella puheellani en siis väitä että olisin täysin feikki, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan teeskentely puheillani. Hymyily, pieni valehtelu kaikkiin niihin kysymyksiin 'miten minulla menee?' ei ole pahasta. Parempi niin kuin kauhea kyselytulva siitä olenko masentunut, niin kuin yleensä. Voi herranjestas, juttuni otetaan kyllä aivan liian vakavasti. Ehkä vain muista on mielenkiintoista nähdä että iloisellakin tytöllä menee huonosti ja on hänelläkin jotain, heidän mielestään mitättömän pieniä, murheita. Tuntuu kuin olisin joku eläintarhan elukka lasin takana ja toiselta puolelta muut ihmettelevät minua.
       En tiedä mitä kirjoittaa. En tiedä mitä ajatella. Niin monesti olen miettinyt sitä että mitä jos en enää jaksakaan? Tätä kaikkea. Lähtisin vain pois. Itsemurha ei tulisi kysymykseenkään koska pidän itsestäni liikaa sekä ihmisistä joiden kanssa elän ja muutenkin elämästäni tehdäkseni sellaista ja mielestäni se on muutenkin väärin ja itsekästä. Mutta jos vain lähtisi pois? En ottaisi mitään mukaani, muuttaisin nimeni ja lähtisin pois, katoaisin jälkiä jättämättä (Olen katsonut aivan liikaa Kovaa Lakea ja Kadonneet -ohjelmia telkkarista...). Kuka sen huomaisi? Vai välittäisikö kukaan? Kuka lähtisi etsimään minua? Kuka itkisi? Kuinka moni miettisi kohtaloani? Kuinka moni OIKEASTI välittäisi?

"If you're out there if you're somewhere if you're moving on
I've be waiting for you ever since you've been gone
I just want it back the way it was before
And I just wanna see you back at my front door
And I'd say to you..."~If This Was A Movie, Taylor Swift

Tänään haluaisin puhua haaveista. Unelmista. Tulevaisuuden suunnitelmista. Tunnen itseni monesti aika tyhjäksi ihmiseksi kun minulla ei paljoa noita mitään edellä mainittuja löydy. Mistä unelmoin? Mistä haaveilen? Mitä haluan tulevaisuudeltani? En oikeasti tiedä. En ikinä ajattele sellaisia asioita. Ajattelen aina vain lyhyitä aikavälejä eteenpäin, en välitä huomisesta, tuokoon mukanaan mitä tuo. En välitä. Yritän vain selvitä siitä sitten kun sen kohtaan. Murehdimisjärjestys on säilyttävä. Tuo kuulosti todella oudolta. Mutta päivä kerrallaan. Mutta mitä vähäisiä haaveita minulla sitten jää jäljelle? Haluaisin päästä sinne lukioon minne pääsystä olen haaveillut jo kauan. Muita vähän aikavälin toiveita en keksi. Pitemmän ajan päähän sijoittuvia olisi sitten se oman ammatin löytäminen, seuraavaan opiskelupaikkaan pääseminen, oman ison perheen perustaminen, omakotitalo kaupungin ulkopuolelta ja tietenkin se herra oikea. Yleensäkin minusta tuntuu turhalta ajatella tulevaisuutta. Sinne on niin paljon vielä aikaa. No, niinhän ajattelin nyt tulevasta kesästäkin ja lukion alkamisesta ja nyt ne ovat jo miltei kohdallani enkä ole suunnitellut mitään. Muistan viime kesän viimeisen kesälomapäivän. Nyyhkytin ystäväni kanssa kuinka ihana kesä oli ja kuinka ensi kesästä tulisi vielä parempi. Ja minä en muuta valittanut kuin sitä kuinka en kestä mennä kouluun, en kestä vuottakaan enää tuolla että haluan toiseen kouluun ja että sinne on ikuisuus kun on seuraava kesäloma. Ystäväni lohdutti että nopeasti se vuosi menee ja lähdimme pyöräilemään eri suuntiin silmiämme pyyhkien. Onneksi ystäväni oli oikeassa, vuosi meni todella nopeasti. Tuntuu kuin siitä keskustelusta olisi aikaa vain muutama viikko, todellisuudessa siis paljon enemmän. Ja hyvinhän koulukin sujui, alkuvaikeuksien jälkeen, mutta kevät tuossa vihaamassani paikassa on ollut paras viettämäni aika siellä. Olen saanut olla edes hipun verran oma itseni. Mahtavat muistot jäivät. Kiitos että kestitte minua. Anteeksi kaikesta. Tulee ikävä.

"You find another way to be
The highlight of my day
I'm taking pictures with my mind
So I can save 'em for a rainy day

It's hard to make a conversation
When he's taking my breath away
I should say
'Hey, by the way'

You're beautiful, every little piece, love
Don't you know, you're really gonna be someone
Ask anyone

And when you find everything you looked for
I hope your life leads you back to my door
But if it don't, stay beautiful"~Stay Beautiful, Taylor Swift

Ajattele minua, kiltti. Edes joskus.